Koronapandemian terveysuhat ja taloudelliset vaikutukset iskevät pahiten työntekijäammateissa työskenteleviin. Koronasta huolimatta lähes 80 prosenttia työntekijöistä on työssään edelleen välittömässä fyysisessä yhteydessä muihin ihmisiin. Toimihenkilöillä vastaava osuus on noin puolet.
SAK teettämän kyselytutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy marras- ja joulukuun vaihteessa. Tutkimukseen vastasi 2053 henkilöä, jotka edustavat Suomen työikäistä väestöä. Tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa koronan vaikutuksia eri henkilöstöryhmiin Suomessa.
2. Tutkimuksen toteutus
2
• Tutkimuksen toteutti SAK:n toimeksiannosta Kantar TNS.
• Aineisto kerättiin Gallup Forumilla, joka on internetpohjainen
vastaajapaneeli.
• Kyselyyn vastasi 2053 henkilöä, jotka edustavat Suomen työikäistä
(18–64-vuotiaat) väestöä, pois lukien Ahvenanmaa.
• Vastaajista oli 54 % työntekijöitä, 16 % alempia toimihenkilöitä,
24 % ylempiä toimihenkilöitä ja 6 % johtavassa asemassa olevia.
• Aineisto kerättiin 24.11.–3.12.2020.
• Tulosten tilastollinen virhemarginaali on koko aineiston tasolla
noin +/- 2,2 prosenttiyksikköä.
5. Työnantaja on huolehtinut riittävästi työpaikan turvallisuudesta
%
81
82
89
Työntekijä
Alempi toimihenkilö
Ylempi toimihenkilö
6. On ollut koronan vuoksi lomautettuna
%
20
15
15
Työntekijä
Alempi toimihenkilö
Ylempi toimihenkilö
7. On ollut huolissaan työpaikkansa menettämisestä koronapandemian vuoksi
%
26
22
21
Työntekijä
Alempi toimihenkilö
Ylempi toimihenkilö
8. Miten koronapandemia on vaikuttanut toimeentuloon?
%
20
16
12
48
71
78
80
42
7
6
8
10
2
1
Työntekijä
Alempi
toimihenkilö
Ylempi
toimihenkilö
Ollut
lomautettuna
Toimeentuloni on heikentynyt koronan vuoksi
Toimeentuloni on pysynyt entisenä
Toimeentuloni on parantunut koronan vuoksi
Ei osaa sanoa
9. Työtehtävät eivät ole muuttuneet
%
78
56
43
Työntekijä
Alempi toimihenkilö
Ylempi toimihenkilö
10. Työ on koronan aiheuttamien muutosten vuoksi aiempaa kuormittavampaa
%
44
35
37
Työntekijä
Alempi toimihenkilö
Ylempi toimihenkilö
11. Korona on hankaloittanut työn ja yksityiselämän yhteensovittamista
%
28
28
24
Työntekijä
Alempi toimihenkilö
Ylempi toimihenkilö
12. Miten korona-aika on ylipäänsä vaikuttanut henkiseen hyvinvointiin?
%
51
35
8
6
49
35
10
6
53
29
12
3
Koronasta johtuvat muutokset eivät ole
vaikuttaneet hyvinvointiini
Voin huonommin kuin ennen koronan
aiheuttamia muutoksia
Voin paremmin kuin ennen koronan
aiheuttamia muutoksia
Ei osaa sanoa
Työntekijä
Alempi toimihenkilö
Ylempi toimihenkilö