SlideShare a Scribd company logo
1 of 14
Tietotyön pelillistäminen
Kutsu pilottihankkeeseen
Sulava hakee yhteistyökumppaneita
pilotoimaan tietotyön pelillistämistä
(enterprise gamification).

Hankkeessa selviää:
    • Miten pelillistämällä voi tehostaa oman
       organisaation tietotyötä?
    • Mitä asioita kannattaa pelillistää ja minkälaiset
       toteutukset toimivat?
    • Mikä motivoi oman organisaation henkilöstöä
       tehokkaampaan tiedon jakamiseen ja
       viestintään?

Lisäksi pilottiin osallistuvat pääsevät ensimmäisten joukossa kokeilemaan
tietotyön pelillistämistä käytännössä.
Gartner 2013




Gartnerin mukaan 40% maailman suuryrityksistä tulee käyttämään pelillistämistä
pääasiallisena mekanismina toimintatapojensa kehittämisessä.
Taustaa pilottihankkeelle
Sulava kehittää parhaillaan Office Action Engine –nimistä
ohjelmistoa. Kyseessä on uudenlainen pelillisyyttä hyödyntävä
palvelu, jonka avulla voi motivoida työntekijöitä toimimaan
tehokkaammin tietotyön rutiinitehtävissä*.

OAE auttaa organisaatioita tunnistamaan prosesseja, joiden
mittaaminen ja pelillistäminen vaikuttaa aidosti organisaation
työkulttuuriin ja tulokseen.

Kyseessä on ensimmäinen järjestelmä maailmassa, joka pystyy
konkreettisesti yhdistämään sosiaalisten pelien mahdollisuudet
tietotyön tehokkuuteen.
                                        *) Rutiinitehtäviin lukeutuu mm.
                                        tiedon jakaminen
                                        intranetissä, sähköpostien
                                        kirjoittaminen ja palaverit
Mitä pilottiin osallistujat saavat?
1. Analyysi ja tutkimusraportti, toteutetaan kyselytutkimuksena:
     a.   Tietotyön rutiinitehtävien ongelmakohdat omassa organisaatiossa.
              Mihin haaskautuu työaikaa?
              Mitä asioita voidaan helpoiten muuttaa?
     b.   Henkilöstön asenteet ja lähtökohdat työn pelillistämistä kohtaan – mikä toimii omassa organisaatiossa, mikä ei?
              Houston & Smither Competitiveness Index -tutkimus. Kysessä on Rollins Collegen kehittämä
                kyselytutkimus, jolla selvitetään motivaatiotekijöitä työtilanteissa.
              Mahdollisuus vertailla anonyymisti tuloksia pilottiin osallistuvien organisaatioiden kesken.
2. Työpajat:
     a.   Asiakaskohtainen työpaja
             Tietotyön rutiinitehtävien ongelmakohtien ja motivaatiotekijöiden esittely kyselytutkimuksen pohjalta
             Yrityksen oman pelimekaniikan ideointi – millaisia tehtäviä henkilöstön toivotaan suorittavan ja mitä
                lopputavoitetta kohti etenevän
     b.   Yhteinen työpaja kaikille pilottiasiakkaille
             Simuloidaan kevään aikana kehitettyä konseptia lautapelimuodossa erilaisten arkisten tietotyöskenaarioiden
                kautta. Testaa montako pistettä sinun toimintamallisi keräävät ja selvitä kuinka arvokasta on jakamasi tieto!
3. Pääsy Office Action Enginen pilottikäyttäjäksi sekä järjestelmän parametrointi asiakkaan
   toimintaympäristöä vastaavaksi
         Parametrointivaiheessa käydään läpi asiakkaan tavoitteet, verrataan niitä tutkimuksen havaintoihin ja asetetaan
          järjestelmään tavoitteita vastaavat asiakaskohtaiset parametrit. Parametrit ohjaavat järjestelmän
          toimintoja, mittareita ja pelillistämiselementtejä ja muodostavat asiakaskohtaisen käyttökokemuksen.


Kokonaisuuden kustannus osallistujille: 4900€ (+alv).
Pilotin aikataulu
      Marraskuu
      Käyttöönotto ja
      koekäyttö


Lokakuu                                  Maaliskuu
Järjestelmän                             Päätös
parametrointi                            osallistumisesta
                          2013          Huhtikuu
                                        Kyselytutkimus ja sen
                                        analysointi


                                  Toukokuu
                                  Peliworkshop ja
                                  loppuraportti
Hyöty ja arvo osallistujille
• Analyysi ja tutkimusraportti: Ymmärrys oman organisaation
  tietotyön ongelmakohdista ja henkilöstön motivaatiotekijöistä
• Työpajat & pilotti: Saat ensimmäisten joukossa ja muita
  edullisemmin ratkaisun, joka:
      Motivoi työntekijät jakamaan arvokasta tietoa jatkuvasti
      Palkitsee työn joka hyödyttää koko organisaatiota
      Lopettaa sähköpostin väärinkäytön
      Minimoi turhat palaverit
      Parantaa dokumenttien ja tiedon löydettävyyttä
      Lisää työtyytyväisyyttä, vähentää turhautuneisuutta
      Saa koko organisaation hyödyntämään monipuolisesti hankittuja
       sosiaalisen teknologian ratkaisuja
Mitä vaatii osallistujilta?
• Henkilöstö osallistuu yhteen verkossa
  toteutettavaan kyselytutkimukseen (n. 15 min.)
• Yhteyshenkilö tai pieni projektiryhmä osallistuu
  kahteen puolen päivän pituiseen työpajaan.
• Sulavan työn kommentointi tarpeen mukaisesti

     Yhteyshenkilö tai pieni projektiryhmä (1-5 hlö)
     Käynnistyspalaveri (1,5 h)
     Kyselytutkimusten sisällön kommentointi (1,5 h)
     Työpaja: tulosten purku ja ideointi (3 h)
     Työpaja: pelin pelaaminen käytännössä (3h)
     Loppuraportin kommentointi (1,5 h)
Office Action Engine


 Motivoi henkilöstö toimimaan tehokkaasti
  pelillistämällä tietotyön rutiinitehtäviä
Sulava Office Action Engine
Office Action Engine on ohjelmisto, jonka avulla voit
mitata ja palkita työntekijöiden toiminnan tehokkuutta.

      Tiedon tuottamisessa ja jakamisessa

      Yhteistyön tekemisessä

      Sisäisessä viestinnässä
Miten se toimii?
Toimet järjestelmissä                   Kollegoiden reaktiot                    Pisteet




                                                                                 98




   OAE mittaa sekä käyttäjien omia toimenpiteitä tietojärjestelmissä että
   kollegoiden reaktiota näihin toimenpiteisiin. Hyvästä suorituksesta kertyy
   pisteitä, joista palkitaan.
Dokumenttien löydettävyyden
parantaminen (esimerkki)
Esimerkkinä yhteen dokumenttiin liittyvät tapahtumat.


MITATTAVAT ASIAT:
Tallentaa yhteiseen työtilaan                                      10 pts
Lisää kaksi asiasanaa                                              10 pts
78 eri lukijaa                                                     8 pts
11 tykkäystä                                                       6 pts
8 tagiä lisätty                                                    4 pts
                                                                   yht. 38 pts

                Salla Suomela
       452p     Aloittelija                           Käyttäjä ”Salla Suomela” ansaitsi 38
                Taso 1                                pistettä ko. dokumentilla.
                                102 pistettä
                                seuraavalle tasolle
Integroituu saumattomasti intraanne




                                                 SharePoint Guru
                                   Facilitator   Gamification Guru
                                   Top Blogger   Social Media Wizard




                             280
Antaa palautetta & ohjaa toimimaan parhaiden
                 käytäntöjen mukaisesti

          TIETOTYÖN
         TUOTTAVUUS:
      KAROLIINA HARJANNE
450
400
350
300
250
200
150
100
50
 0
      Maalis




      Maalis
        Huhti




      Marras




        Huhti
       Helmi




       Helmi
       Touko
         Kesä




         Loka




       Touko
         Syys
      Tammi




       Heinä
          Elo




        Joulu
      Tammi




                www.sulava.com | www.facebook.com/sulavaoy
Ilmoittaudu mukaan pilottiin!
OTA YHTEYTTÄ:

Sulava
Petteri Kankkunen
petteri.kankkunen@sulava.com
puh. 0400 872 169




     Sulava Oy | Mannerheimintie 8 | 00100 Helsinki | www.sulava.com

More Related Content

Similar to Sulava Office Action Engine -pilotti

Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmäCorporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
Corporate Spirit Ltd
 
Orientaatio kehittämiseen
Orientaatio kehittämiseenOrientaatio kehittämiseen
Orientaatio kehittämiseen
e0800974
 
Orientaatio kehittämiseen
Orientaatio kehittämiseenOrientaatio kehittämiseen
Orientaatio kehittämiseen
e0800974
 

Similar to Sulava Office Action Engine -pilotti (20)

Intranet ja digitaalinen työympäristö 2020 -selvityksen tulokset
Intranet ja digitaalinen työympäristö 2020 -selvityksen tuloksetIntranet ja digitaalinen työympäristö 2020 -selvityksen tulokset
Intranet ja digitaalinen työympäristö 2020 -selvityksen tulokset
 
Osaamisen kehittäminen suomalaisessa työelämässä - Insinöörityö
Osaamisen kehittäminen suomalaisessa työelämässä - InsinöörityöOsaamisen kehittäminen suomalaisessa työelämässä - Insinöörityö
Osaamisen kehittäminen suomalaisessa työelämässä - Insinöörityö
 
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmäCorporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
Corporate Spirit Cixtranet3 tutkimusjärjestelmä
 
Digitaalinen laatumatto tyoskentely Skypessä
Digitaalinen laatumatto tyoskentely SkypessäDigitaalinen laatumatto tyoskentely Skypessä
Digitaalinen laatumatto tyoskentely Skypessä
 
Talent Base: KAPO™-menetelmä
Talent Base: KAPO™-menetelmäTalent Base: KAPO™-menetelmä
Talent Base: KAPO™-menetelmä
 
Avaimet ketterään datan hallintaan -aamiaisseminaari 29.3.2019
Avaimet ketterään datan hallintaan -aamiaisseminaari 29.3.2019Avaimet ketterään datan hallintaan -aamiaisseminaari 29.3.2019
Avaimet ketterään datan hallintaan -aamiaisseminaari 29.3.2019
 
Pirkanmaan fiksuin työympäristö?
Pirkanmaan fiksuin työympäristö?Pirkanmaan fiksuin työympäristö?
Pirkanmaan fiksuin työympäristö?
 
Orientaatio kehittämiseen
Orientaatio kehittämiseenOrientaatio kehittämiseen
Orientaatio kehittämiseen
 
Orientaatio kehittämiseen
Orientaatio kehittämiseenOrientaatio kehittämiseen
Orientaatio kehittämiseen
 
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
Tekoäly ja opinto-ohjaus, webinaari 26.4.24
 
Microsoft Office 365 opettajille (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
Microsoft Office 365 opettajille (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)Microsoft Office 365 opettajille (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
Microsoft Office 365 opettajille (KATSO KUVAUKSESTA UUDEN VERSION LINKKI)
 
Palvelutuotannon mittaaminen johtamisen välineenä
Palvelutuotannon mittaaminen johtamisen välineenäPalvelutuotannon mittaaminen johtamisen välineenä
Palvelutuotannon mittaaminen johtamisen välineenä
 
Näin kaadat organisaation sisäiset raja-aidat digitaalisesti
Näin kaadat organisaation sisäiset raja-aidat digitaalisesti Näin kaadat organisaation sisäiset raja-aidat digitaalisesti
Näin kaadat organisaation sisäiset raja-aidat digitaalisesti
 
Toiminta ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615
Toiminta  ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615Toiminta  ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615
Toiminta ja laatujärjestelmät + työsuojelu 20160615
 
Mikä TOIMIA? TOIMIA-tietoisku
Mikä TOIMIA? TOIMIA-tietoiskuMikä TOIMIA? TOIMIA-tietoisku
Mikä TOIMIA? TOIMIA-tietoisku
 
openai-finetuning-conference.pptx
openai-finetuning-conference.pptxopenai-finetuning-conference.pptx
openai-finetuning-conference.pptx
 
Vertaisarviointi Kimmo Koskinen 11.9.2009
Vertaisarviointi Kimmo Koskinen 11.9.2009Vertaisarviointi Kimmo Koskinen 11.9.2009
Vertaisarviointi Kimmo Koskinen 11.9.2009
 
Analytiikka liiketoiminnassa
Analytiikka liiketoiminnassaAnalytiikka liiketoiminnassa
Analytiikka liiketoiminnassa
 
Digitaaliset kokeet ja testit 27.4.18
Digitaaliset kokeet ja testit 27.4.18 Digitaaliset kokeet ja testit 27.4.18
Digitaaliset kokeet ja testit 27.4.18
 
Data analytiikkakoulutus pk-yrityksille
Data analytiikkakoulutus pk-yrityksilleData analytiikkakoulutus pk-yrityksille
Data analytiikkakoulutus pk-yrityksille
 

More from Sulava Oy

8 Facebook-uudistusta
8 Facebook-uudistusta8 Facebook-uudistusta
8 Facebook-uudistusta
Sulava Oy
 

More from Sulava Oy (10)

Sulava Action Engine CMAD2015
Sulava Action Engine CMAD2015Sulava Action Engine CMAD2015
Sulava Action Engine CMAD2015
 
Pelillistämisen perusteet
Pelillistämisen perusteetPelillistämisen perusteet
Pelillistämisen perusteet
 
Sosiaalinen liiketoiminta 2012
Sosiaalinen liiketoiminta 2012Sosiaalinen liiketoiminta 2012
Sosiaalinen liiketoiminta 2012
 
Sulava Innovation Accelerator
Sulava Innovation AcceleratorSulava Innovation Accelerator
Sulava Innovation Accelerator
 
Motivaatiokartat
MotivaatiokartatMotivaatiokartat
Motivaatiokartat
 
Home Depot
Home DepotHome Depot
Home Depot
 
Idea- ja innovaatiojärjestelmät johdon päätöksenteon tukena
Idea- ja innovaatiojärjestelmät johdon päätöksenteon tukenaIdea- ja innovaatiojärjestelmät johdon päätöksenteon tukena
Idea- ja innovaatiojärjestelmät johdon päätöksenteon tukena
 
8 Facebook-uudistusta
8 Facebook-uudistusta8 Facebook-uudistusta
8 Facebook-uudistusta
 
Joukkoistaminen ilmiönä
Joukkoistaminen ilmiönäJoukkoistaminen ilmiönä
Joukkoistaminen ilmiönä
 
Innovaatioiden joukkoistaminen
Innovaatioiden joukkoistaminenInnovaatioiden joukkoistaminen
Innovaatioiden joukkoistaminen
 

Sulava Office Action Engine -pilotti

  • 1. Tietotyön pelillistäminen Kutsu pilottihankkeeseen Sulava hakee yhteistyökumppaneita pilotoimaan tietotyön pelillistämistä (enterprise gamification). Hankkeessa selviää: • Miten pelillistämällä voi tehostaa oman organisaation tietotyötä? • Mitä asioita kannattaa pelillistää ja minkälaiset toteutukset toimivat? • Mikä motivoi oman organisaation henkilöstöä tehokkaampaan tiedon jakamiseen ja viestintään? Lisäksi pilottiin osallistuvat pääsevät ensimmäisten joukossa kokeilemaan tietotyön pelillistämistä käytännössä.
  • 2. Gartner 2013 Gartnerin mukaan 40% maailman suuryrityksistä tulee käyttämään pelillistämistä pääasiallisena mekanismina toimintatapojensa kehittämisessä.
  • 3. Taustaa pilottihankkeelle Sulava kehittää parhaillaan Office Action Engine –nimistä ohjelmistoa. Kyseessä on uudenlainen pelillisyyttä hyödyntävä palvelu, jonka avulla voi motivoida työntekijöitä toimimaan tehokkaammin tietotyön rutiinitehtävissä*. OAE auttaa organisaatioita tunnistamaan prosesseja, joiden mittaaminen ja pelillistäminen vaikuttaa aidosti organisaation työkulttuuriin ja tulokseen. Kyseessä on ensimmäinen järjestelmä maailmassa, joka pystyy konkreettisesti yhdistämään sosiaalisten pelien mahdollisuudet tietotyön tehokkuuteen. *) Rutiinitehtäviin lukeutuu mm. tiedon jakaminen intranetissä, sähköpostien kirjoittaminen ja palaverit
  • 4. Mitä pilottiin osallistujat saavat? 1. Analyysi ja tutkimusraportti, toteutetaan kyselytutkimuksena: a. Tietotyön rutiinitehtävien ongelmakohdat omassa organisaatiossa.  Mihin haaskautuu työaikaa?  Mitä asioita voidaan helpoiten muuttaa? b. Henkilöstön asenteet ja lähtökohdat työn pelillistämistä kohtaan – mikä toimii omassa organisaatiossa, mikä ei?  Houston & Smither Competitiveness Index -tutkimus. Kysessä on Rollins Collegen kehittämä kyselytutkimus, jolla selvitetään motivaatiotekijöitä työtilanteissa.  Mahdollisuus vertailla anonyymisti tuloksia pilottiin osallistuvien organisaatioiden kesken. 2. Työpajat: a. Asiakaskohtainen työpaja  Tietotyön rutiinitehtävien ongelmakohtien ja motivaatiotekijöiden esittely kyselytutkimuksen pohjalta  Yrityksen oman pelimekaniikan ideointi – millaisia tehtäviä henkilöstön toivotaan suorittavan ja mitä lopputavoitetta kohti etenevän b. Yhteinen työpaja kaikille pilottiasiakkaille  Simuloidaan kevään aikana kehitettyä konseptia lautapelimuodossa erilaisten arkisten tietotyöskenaarioiden kautta. Testaa montako pistettä sinun toimintamallisi keräävät ja selvitä kuinka arvokasta on jakamasi tieto! 3. Pääsy Office Action Enginen pilottikäyttäjäksi sekä järjestelmän parametrointi asiakkaan toimintaympäristöä vastaavaksi  Parametrointivaiheessa käydään läpi asiakkaan tavoitteet, verrataan niitä tutkimuksen havaintoihin ja asetetaan järjestelmään tavoitteita vastaavat asiakaskohtaiset parametrit. Parametrit ohjaavat järjestelmän toimintoja, mittareita ja pelillistämiselementtejä ja muodostavat asiakaskohtaisen käyttökokemuksen. Kokonaisuuden kustannus osallistujille: 4900€ (+alv).
  • 5. Pilotin aikataulu Marraskuu Käyttöönotto ja koekäyttö Lokakuu Maaliskuu Järjestelmän Päätös parametrointi osallistumisesta 2013 Huhtikuu Kyselytutkimus ja sen analysointi Toukokuu Peliworkshop ja loppuraportti
  • 6. Hyöty ja arvo osallistujille • Analyysi ja tutkimusraportti: Ymmärrys oman organisaation tietotyön ongelmakohdista ja henkilöstön motivaatiotekijöistä • Työpajat & pilotti: Saat ensimmäisten joukossa ja muita edullisemmin ratkaisun, joka:  Motivoi työntekijät jakamaan arvokasta tietoa jatkuvasti  Palkitsee työn joka hyödyttää koko organisaatiota  Lopettaa sähköpostin väärinkäytön  Minimoi turhat palaverit  Parantaa dokumenttien ja tiedon löydettävyyttä  Lisää työtyytyväisyyttä, vähentää turhautuneisuutta  Saa koko organisaation hyödyntämään monipuolisesti hankittuja sosiaalisen teknologian ratkaisuja
  • 7. Mitä vaatii osallistujilta? • Henkilöstö osallistuu yhteen verkossa toteutettavaan kyselytutkimukseen (n. 15 min.) • Yhteyshenkilö tai pieni projektiryhmä osallistuu kahteen puolen päivän pituiseen työpajaan. • Sulavan työn kommentointi tarpeen mukaisesti  Yhteyshenkilö tai pieni projektiryhmä (1-5 hlö)  Käynnistyspalaveri (1,5 h)  Kyselytutkimusten sisällön kommentointi (1,5 h)  Työpaja: tulosten purku ja ideointi (3 h)  Työpaja: pelin pelaaminen käytännössä (3h)  Loppuraportin kommentointi (1,5 h)
  • 8. Office Action Engine Motivoi henkilöstö toimimaan tehokkaasti pelillistämällä tietotyön rutiinitehtäviä
  • 9. Sulava Office Action Engine Office Action Engine on ohjelmisto, jonka avulla voit mitata ja palkita työntekijöiden toiminnan tehokkuutta. Tiedon tuottamisessa ja jakamisessa Yhteistyön tekemisessä Sisäisessä viestinnässä
  • 10. Miten se toimii? Toimet järjestelmissä Kollegoiden reaktiot Pisteet 98 OAE mittaa sekä käyttäjien omia toimenpiteitä tietojärjestelmissä että kollegoiden reaktiota näihin toimenpiteisiin. Hyvästä suorituksesta kertyy pisteitä, joista palkitaan.
  • 11. Dokumenttien löydettävyyden parantaminen (esimerkki) Esimerkkinä yhteen dokumenttiin liittyvät tapahtumat. MITATTAVAT ASIAT: Tallentaa yhteiseen työtilaan 10 pts Lisää kaksi asiasanaa 10 pts 78 eri lukijaa 8 pts 11 tykkäystä 6 pts 8 tagiä lisätty 4 pts yht. 38 pts Salla Suomela 452p Aloittelija Käyttäjä ”Salla Suomela” ansaitsi 38 Taso 1 pistettä ko. dokumentilla. 102 pistettä seuraavalle tasolle
  • 12. Integroituu saumattomasti intraanne SharePoint Guru Facilitator Gamification Guru Top Blogger Social Media Wizard 280
  • 13. Antaa palautetta & ohjaa toimimaan parhaiden käytäntöjen mukaisesti TIETOTYÖN TUOTTAVUUS: KAROLIINA HARJANNE 450 400 350 300 250 200 150 100 50 0 Maalis Maalis Huhti Marras Huhti Helmi Helmi Touko Kesä Loka Touko Syys Tammi Heinä Elo Joulu Tammi www.sulava.com | www.facebook.com/sulavaoy
  • 14. Ilmoittaudu mukaan pilottiin! OTA YHTEYTTÄ: Sulava Petteri Kankkunen petteri.kankkunen@sulava.com puh. 0400 872 169 Sulava Oy | Mannerheimintie 8 | 00100 Helsinki | www.sulava.com