SlideShare a Scribd company logo
1 of 40
Johanna Amnelin
Tuotekehittäjän
erikoisammattitutkinto
Tutkinnon osa 1:
Tuotekehitystyön valmistelu
Tuotteena design-kellot, alumiininen kello jo
olemassaoleva tuote, puinen kello
suunnitteluvaiheessa
Tuntee yleisimmät tuotekehitysprosessiin liittyvät
käsitteet
-Ymmärtää tuotekehitysprosessin vaiheistuksen
merkityksen
-Tuntee tuotekehitystyössä käytettävät oikeat
käsitteet
Nelikulmaisen alumiinisen design-kellon valmistusprosessi
Ensimmäinen vaihe on ideointi vaihe, idea (kuva) voi tulla joko
asiakkaalta tai minulta sen jälkeen tulee suunnitteluvaihe.
Suunnitteluvaiheen jälkeen pohditaan onko yrityksellä resursseja
tuotteen valmistukseen (yrityksen sen hetkinen rahatilanne,
aikataulutilanne),
mikäli on,
aloitetaan valmistusprosessi, mikäli ei pysty jatketaan
suunnittelua tai jätetään tuote odottamaan parempaa tilannetta
(esim joissakin yksittäisissä tilauksissa asiakas saattaa joutua
odottamaan jopa viikkoja kunnes yritykseni on saanut riittävästi
tilauksia, että voidaan tilata painatukset tuotteille, tästä tarkemmin
jäljempänä).
-Kellon valmistus alkaa valokuvan ottamisella, voin etsiä
tietynlaiseen kelloon valokuvaa aikaisemmin ottamistani kuvista
kuvapankistani tai lähteä kuvaamaan sitä vartavasten johonkin
tietämääni kohteeseen, kuva voi myös tulla asiakkaalta, tai idea
kuvasta.
-Kun valokuva on otettu/löytynyt tuodaan se tietokoneelle ja
avataan kuvankäsittelyohjelmassa.
-Olen suunnitellut valmiita PSD pohjia joissa on jo minun
suunnittelemani numerot ja muut elementit joita kellossa
tarvitaan, joten minun ei tarvitse kuin tuoda kuva tähän pohjaan,
kohdistaa se sopivaan kohtaan, sommitella numeroinnin värit ja
läpinäkyvyydet kullekin kuvalle parhaiten sopivalla tyylillä ja
siirtää se seuraavaan pohjaan.
-Tässä pohjassa kellolle asetetaan taustakuva ja säädetään
pyöreän kello-osan varjostukset kohdilleen.
Ks. video https://www.youtube.com/watch?v=q7jDECHvtwc
-Valmistunut kuva liitetään isompaan kuvaan joka on tarkalleen
90cmx90cm kokoinen ja tämä iso kuva lähetetään tiedostona
painoon, tällätavoin saadaan kellon kappalehinta melkein
puolittumaan verrattuna siihen, jos jokainen kello painettaisiin
yksittäin omankokoiselleen alumiinille.
-Painossa kuvatiedosto painetaan n 91x91cm kokoiselle
Chromaluxe emulsiolla päällystetylle alumiinille
kuumapuristusmenetelmällä.
-Haen valmiin alumiinin painosta ja vien sen toiseen pajaan,
heillä on riittävän iso metallileikkuri jolla saan tämän lähes
neliömetrin kokoisen alumiinin leikattua sopivan kokoisiksi
paloiksi.
-Pajassa leikkaan ison palasen osiin joista jokainen osa valmistuu
myöhemmin yhdeksi tuotteeksi.
-Vien leikatut palaset kotiini jossa oma pajani sijaitsee.
-Palojen työstäminen aloitetaan reunojen hionnalla, joka pitää
tehdä hiomakoneella tietyn suuntaisesti välttääkseen
emulsiopinnan lohkeaminen.
-Hiomisen jälkeen porataan tarvittavat reijät, kellon ollessa
kyseessä koneiston keskireikä.
-Siistitään reijän poraamisesta tulleet metallirönät takapuolelta
tähän tarkoitetulla työkalulla.
-Kiillotetaan kello sekä etu- että takapuolelta, koska viisareiden ja
koneiston ollessa paikalla kiillotus käy hankalaksi näiden
alta/takaa.
-Kiinnitetään kellon koneistoon kiinnityslenksu koneiston taakse.
-Kiinnitetään koneisto kellotauluun porattuun keskireikään
messinkisen kiinnitysmutterin avulla.
-Kiristetään mutteri ja katsotaan että koneisto on suorassa.
Asennetaan tunti- ja minuuttiviisarit ja kiristetään pienen mutterin
avulla.
-Asennetaan sekuntiviisari joka piilottaa kiristysmutterin.
-Liimataan taakse valmistajan tarra joka kertoo käsityöstä sekä
siitä, että tuotteella on Avainlippu-merkki ja Design from Finland-
merkki.
-teipataan taakse paristo joka kuuluu kellon myyntihintaan.
-Teipataan taakse tuoteselostus.
-Pakataan kello myyntilaatikkoon.
1. Tuotekehitystyön
lähtötilanne
Tuotekehitystyön kohteena on
puinen uusiutuvista
materiaaleista tehty design-
kello joka on tällä hetkellä
prototyyppivaiheessa.
Kellolle löytyy markkinoita, sillä jokaisessa kodissa on
vähintään yksi kello.
Luonnonmukaisista materiaaleista valmistettu koivuisella
erikoisella design-kellolla on varmasti oma markkina-arvonsa
etenkin koska vastaava kelloa ei ole markkinoilla eikä ole
ainuttakaan suomalaista kellon suunnittelijaa.
Lähimmät suunnittelijat ovat tanskasta heidän kaikkien kellot
olivat aika samannäköisiä valkoisia kelloja, mitkään ei ollut
uusiutuvista materiaalista valmistettuja eikä mitkään niistä ollut
yksilöitävissä minulta löytyy sekä yksilöitäviä kelloa että
uusiutuvista materiaaleista valmistettu kello (prototyyppi).
Rosendahl Timepieces Georg Jensen
Alumiinikellojen valmistus sujuu
olemassaolevilla resursseilla ja välineillä
sekä olemassaolevalla toimialalla
(valovaamot ja muu valokuvaustoiminta),
koivuisen kellon tuottamimen vaatii välineitä ,
rahoituksen sekä oman tuotemerkin.
Liikeidean tiivistelmä
Zoai Finland suunnittelee, valmistaa
ja myy luonnon materiaaleista
valmistettuja design-kelloja.
– Toimiala ja yritysmuoto
26520 Kellojen valmistus
16290 Muiden puutuotteiden valmistus;
korkki-, olki- ja punontatuotteiden valmistus
Yksityinen elinkeinonharjoittaja.
Kuvaus yrityksestä
Toimin yksityisenä elinkeinoharjoittajana ja teen
suunnittelu- sekä tuotteiden kokoamistyön kotonani.
Menestysedellytykset
Laadukkaan tuotteen suunnittelu sekä valmistus ja
kattava markkinointi ja mainostus, nämä kaikki opin
tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa opiskellessa.
Menestysedelleytyksiin kuuluu myös tuotteen
kaupallistaminen, markkinoiden luominen ja
tuloksellinen myynti, myös minä opin tuotekehittäjän
erikoisammattitutkintoa opiskellessa.
Olemassaolevan yritykseni taloudellinen tilanne on
heikko, yritys pyörii henkilökohtaisilla varoillani, jotka
ovat vähäiset, tuotantoresurssit riittävät
alumiinituotteiden valmistukseen, mutta puinen design-
kello vaatii alkupääomaa, jolla voi kattaa
materiaalihankinnat sekä työkonehankinnat.
Vahvuudet puisella kellolla ovat uusiutuvat materiaalit,
kaunis ulkonäkö, korkeampi design-status, vahva
suomalaisuus.
Heikkoudet tuotteelle ovat minä itse, koska olen
tuntematon suunnittelija. Tämän muuttaakseni minun
pitää valmistua tuotekehittäjäksi ja saada näkyvyyttä ja
sitä kautta tunnettuutta.
Alustava
tuotantomenetelmäselvitys
osaa tarvittaessa tehdä tai ohjeistaa
tuotantomenetelmäselvityksen
ymmärtää miten tuotantomenetelmäselvitystä voi
hyödyntää voi hyödyntää tuotekehitystyössä
Alustava liiketoiminnallinen
selvitys
osaa tarvittaessa arvoida kehistyshankkeen
soveltuvuuden yrityksen muuhun liiketoimintaan
osaa arvioida kehitettävän tuotteen
liikentoimintamahdollisuudet
Suomessa on kelloilla 4 patenttia, mikään niistä ei ollut
samankaltainen minun kelloni kanssa.
Kellot ovat kuitenkin niin tavanomaisia ettei niitä voi
patentoida mutta molemmat mallit voi varmasti
mallisuojata.
Alumiinikellojen valmistus sujuu olemassaolevilla
resursseilla ja välineillä sekä olemassaolevalla
toimialalla (valovaamot ja muu valokuvaustoiminta),
koivuisen kellon tuottamimen vaatii välineitä ja
rahoituksen eli mahdollisesti uuden yrityksen sen
ympärille perustettavaksi, tai jos Kela rahoittaa
(Elinkeinotuki*) voisi riittää aputoiminimi ja toimialan
lisäys, tämä olisi kirjanpidollisesti helpompi pitää
toiminta yhden yrityksen alla.
Eräs kontaktini, jolla on yhteyksiä sekä
vientiliiketoimintaa Japaniin ja Venäjälle on aiemmin
ollut kiinnostunut viemään kellojani Japanin
markkinoille, tämä oli alumiinikellojen osalta ja kaatui
lopulta siihen, että japanilaiset olivat tarkkoja kellon
koneiston näkymiselle kellon takaa kelloa sivulta
katsottaessa. Olen ollut kontaktiini yhteydessä ja hän
on valmis esittelemään valmiin tuotteeni omille
kontakteilleen Japanissa, mikäli saan kelloni
tuotantoon, hän uskoi, että uusiutuvat suomalaiset
materiaalit sekä vahva suomalaisuuden näkyminen
kellossa voisivat kiinnostaa japanilaisia.
Tulevaisuuden tavoitteena
tuotekehitystyölle
Ensimmäinen tavoitteeni on suunnitella kelloja, jotka ovat
ajattomia, kauniita, toimivia, kestäviä ja erilaisia, kelloja joita
ihmiset haluavat välttämättä ostaa kotiinsa, kello, jollaisen
näkeminen kertoo katsojalleen laadusta ja kotimaisuudesta.
Toinen tavoite on valmistaa tuotteeni niin
luontoystävällisesti kuin mahdollista.
Kolmas tavoite on tehdä yhteistyötä lähialueen pienyritysten
kanssa mahdollisimman paljon.
Liiketoimintani tavoite on valmistaa haluttuja design-kelloja
ja tuplata liikevaihtoni vuoteen 2016 mennessä.
Tavoitteeseen pääsemiseksi minun pitää mainostaa ja
markkinoida tuotteitani. Olen laatinut itselleni kuukausittain
tarkistettavat askelmerkit josta käy ilmi paljonko minun pitää
myydä saavuttaakseni tavoitteeni sekä prosenttimäärän
jonka käytän tuotostani markkinointiin.
Askelmerkit
Myynti
Vuonna 2013 15000 euroa
Toteutunut xx euroa
Vuonna 2014 20000 euroa
Toteutunut:
22.4.2014 mennessä xx
Tavoite loppuvuodelle xxe kuukaudessa jotta toteutuisi 20 000
euron vuosimyynti
Vuonna 2015 25000 euroa
Tavoite 2083,33e kuukaudessa jotta toteutuisi 25 000 euron
vuosimyynti
Vuonna 2016 30000 euroa
Tavoite 2500e kuukaudessa jotta toteutuisi 30 000 euron
vuosimyynti
Toimenpiteet tavoitteisiin
pääsemikseksi
Mainosta sosiaalisessa mediassa. [check]
Lisää yrityksesi hääsivuille [check 2 suomalaista 3
ulkolaista sivua]
Luo kampanja joka houkuttaa asiakkaita, esim jokaisen
maaliskuun aikana verkkokaupasta tilanneiden kesken
arvotaan design-kello omasta kuvasta, arvo 299 euroa.
(säästä myynnistä 20% mainontaan) [check]
Jos saat myyntiä = rahaa mainostamiseen, aloita
mainoskampanja, jos myyntiä vain vähän = vähän
mainosrahaa, tee facebook tai google mainokset
[check], jos enemmän, harkitse lehtimainosta esim
häälehteen tai sisustuslehteen.
Tietää miten selvityksiä tehdään ja mitä asioita
selvitykset käsittelevät sekä tunnistaa
toimialaansa liittyvät selvitykset, osaa arvioida
selvitystarpeet ja toteuttaa ne
-Alustava markkinaselvitys
osaa tarvittaessa tehdä tai ohjeistaa
markkinaselvityksen yhdessä muiden tiimin jäsenten
kanssa
tietää menetelmiä saada selville tuotteen menekki ja
sen suhde tuotteen hintaan
tietää menetelmiä selvittää tuotteen tai palvelun
asiakasvaatimukset
osaa tulkita markkinaselvityksen tulosta
Uuden puisen design-kellon kohdemarkkinat
ovat suomalaisia designtuotteita myyvät
liikkeet kuten Finnish Design Shop, Design
Shop Outlet ja Design Forum Shop ja muut
näiden kaltaiset liikkeet, joissa missään ei
ole tällähetkellä myynnissä kotimaista
design-kelloa.
Puisen kellon tuotannon aloittamiseen tarvitsen
rahoituksen
Rahoituksen tarve noin 13464,9 euroa joka voisi tässä
taloustilanteessa olla tienattu takaisin kolmessa vuodessa,
se tekee 4488,3 euroa per vuosi, eli n 375 euroa per
kuukausi.
Yhden design-kellon välittömät sekä välilliset valmistuskulut
ovat xx euroa
Välilliset kulut pitävät sisällään mm sähkö, internetyhteys,
nettisivut, verkkokauppa ja kuluvista tarvikkeet kuten
tulostimen muste, paperi, postimerkit, poranterät, liima ynnä
muut.
Puisen design-kellon ulosmyyntihinnaksi voisi tulla 189
euroa, jolloin se kattaa valmistuskulut,
jälleenmyyjäliikkeiden vaatiman 30% provision ja antaa
tuottoa noin xx euroa.
Jos myyn 7 kelloa kuukaudessa, saan tuottoa n. 441
euroa/kk jolloin toimintani kattaisi kuluni ja ajanmyötä
muuttuisi kannattavaksi.
Työvälineet
Minulla on omasta takaa tietokone sekä kokoamistyössä
tarvittavat välineet suuria tuotantotyökaluja lukuunottamatta.
Ainoat välineet jotka minun pitää hankkia on
pylväsporakone jossa pitkä varsi esim tämä
http://www.koneita.com/porakoneet/porakone_4119A.htm
4119A / 25
Tarjoushinta 585 €sis. alv, että saan kelloon reunoihin
tulevat reijät porattua sekä koneruuvipenkki esim tämä
http://www.motonet.fi/fi/tuote/801016/Koneruuvipenkki-
150mm 27,90e sis alv, jolla saan kellon kiinnitettyä
poraamisen ajaksi alustaan, sekä kaiverruskone jolla saan
leikattua puukellon muodot sekä kaiverrettua tuntimerkinnät
ja koneiston kolon, tämä maksaa noin 9020 euroa ja
sisältää koulutuksen
http://www.an-cadsolutions.fi/fi/roland-mdx-40a-cnc-jyrsinkone
Suomalainen yritys joka pystyy toimittamaan pieniäkin
määriä vaneria leikattuna on xxx
Investointilaskelma
Käyttöpääomaa tarvitsen työvälineisiin, alkumainontaan,
esitteisiin, yrityksen perustamiskuluhin, tuotemerkin
rekisteröimiseen ja tuotteiden mallisuojaamiseen
Pylväspora ja poraruuvipenkki, jotka mainittu edellä 612,9e
Yksityisen elinkeinoharjoittajan yrityksen perustamisilmoitus
105 euroa
100 kappaletta kelloja varastoon,
valmistuskustannukset
100 koneistoa toimitettuna 470 euroa,
sadat viisarit 200e,
jyrsin (n9020e sis koulutus)
tarvitsen vaneria 100 kelloa varten 5 neliömetriä leikattuna
20x25cm paloihin, vaneri maksaa noin 25e/neliömetri, ja
neliömetristä saa 20 kelloa, eli noin 100euroa vanerit plus
niiden sahaus ja rahti, uskoisin selviäväni 200 eurolla.
Nahkaa tuntimerkeiksi joihinkin malleihin neliömetri
toimitettuna n. 100 e xxx
Ruostumatonta terästä tuntimerkkeihin joihinkin malleihin
mitat/levy 1,0 x 1000 x 2000 160e xxx
Puunapit joihinkin malleihin tuntimerkeiksi pystyn
leikkaamaan kaiverruskoneellani
1000 trifold esitettä 230e sis alv
Mainostusta netissä ja lehdissä (netti 500e, lehdet 1000e)
Tavaramerkin rekisteröinti Suomeen 215e, kansainvälisesti
(Madridin pyötäkirja) WIPO 155e (antaa yritykselle
aineetonta pääomaa sekä suojaa yritystä, nostaa yrityksen
brändiarvoa)
Iskulauseen suojaaminen ”xxx 215e, kansainvälisesti
(Madridin pyötäkirja) WIPO 155e
Kellon mallioikeuden suojaaminen, hakemusmaksu 200e +
luokkamaksu jokaiselta tavaraluokalta ensimmäisen jälkeen
55e, kellot suojataan kahteen tavaraluokkaan Luokka 10-01
Seinä-, pöytä- ja herätyskellot sekä Luokka 11-02 Koriste-
esineet, pöytä-, uuni ja seinäkoristeet, kukkamaljakot ja
-ruukut.
domain nimen rekisteröinti 29euroa sekä kotisivutila
36euroa/vuosi ja domain nimen ylläpito 12e/vuosi (tehty jo)
Rahoituksen tarve kaikkiaan 13464,9 euroa
Tällä hetkellä asiakkaita on yksittäiset lähialueilla asuvat
sisustuksesta kiinnostuneet yksityishenkilöt (sisustajat ja
lahjanostajat) sekä yritykset (yksilöidyt yrityslahjat).
Myyn tuotteitani verkkokaupassani sekä kahdessa
salolaisessa sisustusliikkeessä.
Pääkohderyhmäni ovat hyvätuloiset, laatutietoiset naiset,
sekundaarinen kohderyhmäni kaikki laadukkaasta
sisustustavarasta kiinnostuneet sekä arvolahjaa etsivät
henkilöt.
Pontentiaalisia asiakkaita ovat laadukasta merkkitavaraa
myyvät liikkeet kuten sisustus- ja lahjaliikkeet, designshopit,
potentiaalisia asiakkaskuntaani ovat 20-50 vuotiaat
varakkaammat naiset.
Päästäkseni pontentiaalisille markkinoille minun pitää
mainostaa ja markkinoida tuotteitani ja saada potentiaaliset
asiakkaat tietoisiksi tuotteistani sekä tehdä tuotteeni
potentiaalisen asiakkaan silmissä haluttavaksi,
mainoskohteita mm. sisustuslehdet, sekä häälehdet,
internet mainonta.
-Alustava kilpailijaselvitys
tietää mitä tietoja kilpailijaselvityksessä
etsitään
tuntee menetelmiä tehdä ja ohjeistaa
kilpailijaselvitykset huomioiden patentti-
informaation kilpailijatiedon lähteenä
ymmärtää miten kilpailijaselvitksen
tulosta voi hyödyntää
tuotekehitystyössä ja myöhemmin
liiketoiminnassa
Kilpailijoita on pilvin pimein kellomarkkinoilla, on myös
kelloja joita pystyy painamaan valokuvista nämä kellot
tulevat usein ulkomailta ja ovat laadullisesti heikkoja (olen
tilannut kaksi koekappaletta, joista toisen koneisto oli
liimattu vinoon ja kello roikkui seinässä vinossa)
Kelloja on myös mahdotonta yksilöidä, numerot ovat aina
samanlaisia, minun kelloillani on laatutakuu sekä ne ovat
täysin räätälöitävissä asiakkaan toiveiden mukaisesti.
Lisäksi muilla painettavien kellojen kuvan säilymiselle ei ole
mainittu mitään takeita, minun kelloissani kuva säilyy
lähestulkoon ikuisesti ja kuvan värien
haalistomattomuudelle/muuttumattomuudelle annan vuoden
takuun.
Kauniita sisustuskelloja on saatavilla muutamalla kympillä ja
pelkällä kauniilla ulkonäöllä en pysty näiden kanssa
kilpailemaan.
Kotimaisilla design-kellojen markkinoilla on kelloja
muutamalta kellonsuunnittelijalta, jotka ovat kaksi
tanskalaista miestä sekä amerikkalainen mies, heidän
kellonsa ovat varsin kliinisiä, suurin osa valkoisia, kaikki
pyöreitä, melko pelkistettyjä ja kaikki suunnilleen saman
näköisiä.
http://www.finnishdesignshop.fi/sisustus-kellot-c-895_945.html
Mitkään heidän suunnittelemistaan kelloista ei loista
erilaisuudella, erikoisuudella eikä varsinkaan
luonnonmukaisuudella, nämä kaikki piirteet löytyvät minun
suunnittelemastani puisesta kellosta, sen lisäksi, että olen
suomalainen nais-suunnittelija, jolla voi olla arvoa täällä
kotimaassa sekä ulkomailla.
Minun valttini tuotteissani on nimenomaan
yksilöllisyys sekä kotimainen käsityö
(alumiinikello), sekä luonnonmukaisuus ja
erikoinen suomalainen muotoilu (puukello
prototyyppi), suuntaan siis tuotteeni ostajille
jotka arvostavat näitä piirteitä hintaa
enemmän.
Minun pitäisi pystyä mainostamaan
tuotteitani, jotta saisin niille näkyvyyttä.
Tällähetkellä olen suht tuntematon tekijä,
joista asiakkailla ei ole tietoa.
-Alustava tekniikan tason tai
tarjonnan selvitys
osaa tarvittaessa tehdä tai ohjeistaa
tekniikan tason tai tarjonnan selvitykset
huomioiden patentti-informaation
teknisen tiedon lähteenä
ymmärtää miten tekniikan tason tai
tarjonnan selvitystä voi hyödyntää
tuotekehitystyössä
Tällä hetkellä myyn tuotteitani
verkkokaupassani sekä kahdessa
salolaisessa sisustusliikkeessä. Minun pitäisi
saada lisää jälleenmyyjiä tuotteilleni, muttei
kukaan halua ottaa tuntemattoman
suunnittelijan tuotteita myyntiin, jotta saan
tuotteitani myyntiin paremmin, minun pitää
ensin mainostaa niitä ja saada ihmiset
kiinnostumaan niistä.
Alustava materiaaliselvitys
osaa tarvittaessa tehdä tai ohjeistaa
materiaaliselvityksen
tietää mistä materiaalitietoja löytää ja
miten niitä voi hyödyntää
ymmärtää eri materiaaline
ominaisuuksien vaikutuksen
tuotekehitystyön suunnitteluun.
Olen selvitellyt alumiinipainatuksen hintaa Suomessa,
sillä haluan tuottaa painatuksen Suomessa. Lightpress
josta otan tällä hetkellä painatuksen oli aluksi ainoa
tällaista painatusta tekevä firma Suomessa, nyt näitä
firmoja on jo kolme, mutteivät nämä kaksi muuta pysty
kilpailemaan Lightpressin tarjoaman hinnan kanssa.
Tämä kuumapuristusmenetelmä on ainoa tapa millä
saadaan tällainen tuote tuotettua, vaihtoehtoisia
painatusmenetelmiä on vaikka millä mitalla, muttei
niistä yksikään ole vastaava, eikä lähelläkään näin
upea.
Kellojen koneistot tilaan suomalaiselta jälleenmyyjältä,
koneet ovat saksalaisia enkä ole löytänyt mitään muuta
jälleenmyyjää joka pystyisi nämä minulle toimittamaan
edullisemmin.
Puisen kellon tuottamisessa olen ollut
yhteydessä vaneria vesileikkauksella
leikkaaviin yrityksiin , kellojen leikkaus
sadalla kappaleelle tulee maksamaan yli
2000 euroa toimitettuna minulle, tästä
leikatusta kellosta minulle jää vielä itselleni
porattavaa sekä kaiverrusta aika paljon, siksi
olen ottanut selvää, että voisin itse hankkia
laitteen jolla saan sekä leikattua, että
kaiverrettua kellon kokonaan itse, lisäksi
voisin valmistaa niitä myös puusta enkä
pelkästään vanerista, tällainen laite
koulutuksineen maksaa noin 9000 euroa.
-Turvallisuuselvitys
tietää mitä asioita turvallisuuselvitys
käsittelee
osaa arvioida oman projektinsa
turvallisuuselvityksen tarpeen
osaa tarvittaessa tehdä tai ohjeistaa
turvallisuuselvityksen
Alumiinikellojen turvallisuus
Turvallisuusselvitys, alumiinikellojen osalta, jokainen kello
on tehty valokuvateoksesta jonka tekijänoikeus on minulla
mikäli kellossa käytetään minun ottamaani kuvaa, jos
kelloon halutaan asiakkaan kuva, pitää asiakkaan olla
kuvan tekijänoikeuksien haltija.
Valmistuksessa pitää noudattaa varovaisuutta sillä leikattu
alumiini on terävää ja porattaessa on vaarana, että alumiini
lähtee otteesta pyörimään jolloin voi viiltää käteen tai
hioessa alumiinikappale voi lähteä otteesta ja lentää
jonnekin. Suojavälineiden käyttö on suositeltavaa, etenkin
hioessa tai käsiteltäessä osia asetonilla tai spraymaaleilla,
hengityssuojaimen käyttö on pakollista.
Hionta on suoritettava huolellisesti ettei loppuasiakkaalle
koidu vaaraa tuotteen terävistä reunoista.
Tuotteet olisi hyvä mallisuojata ja mahdollisesti patentoida.
*Elinkeinotukea yrittäjälle tai ammatinharjoittajalle
Elinkeinotuen tarkoitus on tukea sairaan tai vammaisen
yrittäjän tai ammatinharjoittajan työn aloittamista sekä
työvälineiden hankintaa. Jos sinulla on jo toiminnassa oleva
yritys, voit saada tukea työvälineiden hankintaan, jos ne
tulevat henkilökohtaiseen käyttöösi ja ovat sairauden tai
vamman takia tarpeellisia työn suorittamisessa.
Ennen tuen myöntämistä Kela arvioi, onko yritystoiminta ja
työ sopivaa sairautesi tai vammasi kannalta. Lisäksi
arvioidaan ammattitaitoasi kyseisessä työssä sekä yrityksen
toiminta- ja menestymismahdollisuuksia.
Elinkeinotuen määrä perustuu tarpeellisuus- ja
kohtuullisuusharkintaan. Se on enintään 80 % hyväksytystä
kustannusarviosta. Suurin mahdollinen elinkeinotuki on 17
000 euroa.
http://www.kela.fi/tyoikaisille_elinkeinotuki

More Related Content

Featured

2024 State of Marketing Report – by Hubspot
2024 State of Marketing Report – by Hubspot2024 State of Marketing Report – by Hubspot
2024 State of Marketing Report – by HubspotMarius Sescu
 
Everything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPTEverything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPTExpeed Software
 
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsProduct Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsPixeldarts
 
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthHow Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthThinkNow
 
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfAI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfmarketingartwork
 
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024Neil Kimberley
 
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)contently
 
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024Albert Qian
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsKurio // The Social Media Age(ncy)
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Search Engine Journal
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summarySpeakerHub
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Tessa Mero
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentLily Ray
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best PracticesVit Horky
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementMindGenius
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...RachelPearson36
 

Featured (20)

2024 State of Marketing Report – by Hubspot
2024 State of Marketing Report – by Hubspot2024 State of Marketing Report – by Hubspot
2024 State of Marketing Report – by Hubspot
 
Everything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPTEverything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPT
 
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsProduct Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
 
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthHow Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
 
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfAI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
 
Skeleton Culture Code
Skeleton Culture CodeSkeleton Culture Code
Skeleton Culture Code
 
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
 
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
 
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
 
How to have difficult conversations
How to have difficult conversations How to have difficult conversations
How to have difficult conversations
 
Introduction to Data Science
Introduction to Data ScienceIntroduction to Data Science
Introduction to Data Science
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best Practices
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project management
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
 

Johanna Amnelin tuotekehittäjän erikoistutkinto osa 1 tuotekehitystyön valmistelu

  • 1. Johanna Amnelin Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto Tutkinnon osa 1: Tuotekehitystyön valmistelu Tuotteena design-kellot, alumiininen kello jo olemassaoleva tuote, puinen kello suunnitteluvaiheessa
  • 2. Tuntee yleisimmät tuotekehitysprosessiin liittyvät käsitteet -Ymmärtää tuotekehitysprosessin vaiheistuksen merkityksen -Tuntee tuotekehitystyössä käytettävät oikeat käsitteet Nelikulmaisen alumiinisen design-kellon valmistusprosessi
  • 3. Ensimmäinen vaihe on ideointi vaihe, idea (kuva) voi tulla joko asiakkaalta tai minulta sen jälkeen tulee suunnitteluvaihe. Suunnitteluvaiheen jälkeen pohditaan onko yrityksellä resursseja tuotteen valmistukseen (yrityksen sen hetkinen rahatilanne, aikataulutilanne), mikäli on, aloitetaan valmistusprosessi, mikäli ei pysty jatketaan suunnittelua tai jätetään tuote odottamaan parempaa tilannetta (esim joissakin yksittäisissä tilauksissa asiakas saattaa joutua odottamaan jopa viikkoja kunnes yritykseni on saanut riittävästi tilauksia, että voidaan tilata painatukset tuotteille, tästä tarkemmin jäljempänä).
  • 4. -Kellon valmistus alkaa valokuvan ottamisella, voin etsiä tietynlaiseen kelloon valokuvaa aikaisemmin ottamistani kuvista kuvapankistani tai lähteä kuvaamaan sitä vartavasten johonkin tietämääni kohteeseen, kuva voi myös tulla asiakkaalta, tai idea kuvasta. -Kun valokuva on otettu/löytynyt tuodaan se tietokoneelle ja avataan kuvankäsittelyohjelmassa. -Olen suunnitellut valmiita PSD pohjia joissa on jo minun suunnittelemani numerot ja muut elementit joita kellossa tarvitaan, joten minun ei tarvitse kuin tuoda kuva tähän pohjaan, kohdistaa se sopivaan kohtaan, sommitella numeroinnin värit ja läpinäkyvyydet kullekin kuvalle parhaiten sopivalla tyylillä ja siirtää se seuraavaan pohjaan. -Tässä pohjassa kellolle asetetaan taustakuva ja säädetään pyöreän kello-osan varjostukset kohdilleen. Ks. video https://www.youtube.com/watch?v=q7jDECHvtwc
  • 5. -Valmistunut kuva liitetään isompaan kuvaan joka on tarkalleen 90cmx90cm kokoinen ja tämä iso kuva lähetetään tiedostona painoon, tällätavoin saadaan kellon kappalehinta melkein puolittumaan verrattuna siihen, jos jokainen kello painettaisiin yksittäin omankokoiselleen alumiinille. -Painossa kuvatiedosto painetaan n 91x91cm kokoiselle Chromaluxe emulsiolla päällystetylle alumiinille kuumapuristusmenetelmällä. -Haen valmiin alumiinin painosta ja vien sen toiseen pajaan, heillä on riittävän iso metallileikkuri jolla saan tämän lähes neliömetrin kokoisen alumiinin leikattua sopivan kokoisiksi paloiksi.
  • 6. -Pajassa leikkaan ison palasen osiin joista jokainen osa valmistuu myöhemmin yhdeksi tuotteeksi. -Vien leikatut palaset kotiini jossa oma pajani sijaitsee. -Palojen työstäminen aloitetaan reunojen hionnalla, joka pitää tehdä hiomakoneella tietyn suuntaisesti välttääkseen emulsiopinnan lohkeaminen. -Hiomisen jälkeen porataan tarvittavat reijät, kellon ollessa kyseessä koneiston keskireikä. -Siistitään reijän poraamisesta tulleet metallirönät takapuolelta tähän tarkoitetulla työkalulla.
  • 7. -Kiillotetaan kello sekä etu- että takapuolelta, koska viisareiden ja koneiston ollessa paikalla kiillotus käy hankalaksi näiden alta/takaa. -Kiinnitetään kellon koneistoon kiinnityslenksu koneiston taakse. -Kiinnitetään koneisto kellotauluun porattuun keskireikään messinkisen kiinnitysmutterin avulla. -Kiristetään mutteri ja katsotaan että koneisto on suorassa. Asennetaan tunti- ja minuuttiviisarit ja kiristetään pienen mutterin avulla. -Asennetaan sekuntiviisari joka piilottaa kiristysmutterin.
  • 8. -Liimataan taakse valmistajan tarra joka kertoo käsityöstä sekä siitä, että tuotteella on Avainlippu-merkki ja Design from Finland- merkki. -teipataan taakse paristo joka kuuluu kellon myyntihintaan. -Teipataan taakse tuoteselostus. -Pakataan kello myyntilaatikkoon.
  • 9. 1. Tuotekehitystyön lähtötilanne Tuotekehitystyön kohteena on puinen uusiutuvista materiaaleista tehty design- kello joka on tällä hetkellä prototyyppivaiheessa.
  • 10. Kellolle löytyy markkinoita, sillä jokaisessa kodissa on vähintään yksi kello. Luonnonmukaisista materiaaleista valmistettu koivuisella erikoisella design-kellolla on varmasti oma markkina-arvonsa etenkin koska vastaava kelloa ei ole markkinoilla eikä ole ainuttakaan suomalaista kellon suunnittelijaa. Lähimmät suunnittelijat ovat tanskasta heidän kaikkien kellot olivat aika samannäköisiä valkoisia kelloja, mitkään ei ollut uusiutuvista materiaalista valmistettuja eikä mitkään niistä ollut yksilöitävissä minulta löytyy sekä yksilöitäviä kelloa että uusiutuvista materiaaleista valmistettu kello (prototyyppi). Rosendahl Timepieces Georg Jensen
  • 11. Alumiinikellojen valmistus sujuu olemassaolevilla resursseilla ja välineillä sekä olemassaolevalla toimialalla (valovaamot ja muu valokuvaustoiminta), koivuisen kellon tuottamimen vaatii välineitä , rahoituksen sekä oman tuotemerkin.
  • 12. Liikeidean tiivistelmä Zoai Finland suunnittelee, valmistaa ja myy luonnon materiaaleista valmistettuja design-kelloja. – Toimiala ja yritysmuoto 26520 Kellojen valmistus 16290 Muiden puutuotteiden valmistus; korkki-, olki- ja punontatuotteiden valmistus Yksityinen elinkeinonharjoittaja.
  • 13. Kuvaus yrityksestä Toimin yksityisenä elinkeinoharjoittajana ja teen suunnittelu- sekä tuotteiden kokoamistyön kotonani. Menestysedellytykset Laadukkaan tuotteen suunnittelu sekä valmistus ja kattava markkinointi ja mainostus, nämä kaikki opin tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa opiskellessa. Menestysedelleytyksiin kuuluu myös tuotteen kaupallistaminen, markkinoiden luominen ja tuloksellinen myynti, myös minä opin tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa opiskellessa.
  • 14. Olemassaolevan yritykseni taloudellinen tilanne on heikko, yritys pyörii henkilökohtaisilla varoillani, jotka ovat vähäiset, tuotantoresurssit riittävät alumiinituotteiden valmistukseen, mutta puinen design- kello vaatii alkupääomaa, jolla voi kattaa materiaalihankinnat sekä työkonehankinnat. Vahvuudet puisella kellolla ovat uusiutuvat materiaalit, kaunis ulkonäkö, korkeampi design-status, vahva suomalaisuus. Heikkoudet tuotteelle ovat minä itse, koska olen tuntematon suunnittelija. Tämän muuttaakseni minun pitää valmistua tuotekehittäjäksi ja saada näkyvyyttä ja sitä kautta tunnettuutta.
  • 15. Alustava tuotantomenetelmäselvitys osaa tarvittaessa tehdä tai ohjeistaa tuotantomenetelmäselvityksen ymmärtää miten tuotantomenetelmäselvitystä voi hyödyntää voi hyödyntää tuotekehitystyössä Alustava liiketoiminnallinen selvitys osaa tarvittaessa arvoida kehistyshankkeen soveltuvuuden yrityksen muuhun liiketoimintaan osaa arvioida kehitettävän tuotteen liikentoimintamahdollisuudet
  • 16. Suomessa on kelloilla 4 patenttia, mikään niistä ei ollut samankaltainen minun kelloni kanssa. Kellot ovat kuitenkin niin tavanomaisia ettei niitä voi patentoida mutta molemmat mallit voi varmasti mallisuojata. Alumiinikellojen valmistus sujuu olemassaolevilla resursseilla ja välineillä sekä olemassaolevalla toimialalla (valovaamot ja muu valokuvaustoiminta), koivuisen kellon tuottamimen vaatii välineitä ja rahoituksen eli mahdollisesti uuden yrityksen sen ympärille perustettavaksi, tai jos Kela rahoittaa (Elinkeinotuki*) voisi riittää aputoiminimi ja toimialan lisäys, tämä olisi kirjanpidollisesti helpompi pitää toiminta yhden yrityksen alla.
  • 17. Eräs kontaktini, jolla on yhteyksiä sekä vientiliiketoimintaa Japaniin ja Venäjälle on aiemmin ollut kiinnostunut viemään kellojani Japanin markkinoille, tämä oli alumiinikellojen osalta ja kaatui lopulta siihen, että japanilaiset olivat tarkkoja kellon koneiston näkymiselle kellon takaa kelloa sivulta katsottaessa. Olen ollut kontaktiini yhteydessä ja hän on valmis esittelemään valmiin tuotteeni omille kontakteilleen Japanissa, mikäli saan kelloni tuotantoon, hän uskoi, että uusiutuvat suomalaiset materiaalit sekä vahva suomalaisuuden näkyminen kellossa voisivat kiinnostaa japanilaisia.
  • 18. Tulevaisuuden tavoitteena tuotekehitystyölle Ensimmäinen tavoitteeni on suunnitella kelloja, jotka ovat ajattomia, kauniita, toimivia, kestäviä ja erilaisia, kelloja joita ihmiset haluavat välttämättä ostaa kotiinsa, kello, jollaisen näkeminen kertoo katsojalleen laadusta ja kotimaisuudesta. Toinen tavoite on valmistaa tuotteeni niin luontoystävällisesti kuin mahdollista. Kolmas tavoite on tehdä yhteistyötä lähialueen pienyritysten kanssa mahdollisimman paljon. Liiketoimintani tavoite on valmistaa haluttuja design-kelloja ja tuplata liikevaihtoni vuoteen 2016 mennessä. Tavoitteeseen pääsemiseksi minun pitää mainostaa ja markkinoida tuotteitani. Olen laatinut itselleni kuukausittain tarkistettavat askelmerkit josta käy ilmi paljonko minun pitää myydä saavuttaakseni tavoitteeni sekä prosenttimäärän jonka käytän tuotostani markkinointiin.
  • 19. Askelmerkit Myynti Vuonna 2013 15000 euroa Toteutunut xx euroa Vuonna 2014 20000 euroa Toteutunut: 22.4.2014 mennessä xx Tavoite loppuvuodelle xxe kuukaudessa jotta toteutuisi 20 000 euron vuosimyynti Vuonna 2015 25000 euroa Tavoite 2083,33e kuukaudessa jotta toteutuisi 25 000 euron vuosimyynti Vuonna 2016 30000 euroa Tavoite 2500e kuukaudessa jotta toteutuisi 30 000 euron vuosimyynti
  • 20. Toimenpiteet tavoitteisiin pääsemikseksi Mainosta sosiaalisessa mediassa. [check] Lisää yrityksesi hääsivuille [check 2 suomalaista 3 ulkolaista sivua] Luo kampanja joka houkuttaa asiakkaita, esim jokaisen maaliskuun aikana verkkokaupasta tilanneiden kesken arvotaan design-kello omasta kuvasta, arvo 299 euroa. (säästä myynnistä 20% mainontaan) [check] Jos saat myyntiä = rahaa mainostamiseen, aloita mainoskampanja, jos myyntiä vain vähän = vähän mainosrahaa, tee facebook tai google mainokset [check], jos enemmän, harkitse lehtimainosta esim häälehteen tai sisustuslehteen.
  • 21. Tietää miten selvityksiä tehdään ja mitä asioita selvitykset käsittelevät sekä tunnistaa toimialaansa liittyvät selvitykset, osaa arvioida selvitystarpeet ja toteuttaa ne -Alustava markkinaselvitys osaa tarvittaessa tehdä tai ohjeistaa markkinaselvityksen yhdessä muiden tiimin jäsenten kanssa tietää menetelmiä saada selville tuotteen menekki ja sen suhde tuotteen hintaan tietää menetelmiä selvittää tuotteen tai palvelun asiakasvaatimukset osaa tulkita markkinaselvityksen tulosta
  • 22. Uuden puisen design-kellon kohdemarkkinat ovat suomalaisia designtuotteita myyvät liikkeet kuten Finnish Design Shop, Design Shop Outlet ja Design Forum Shop ja muut näiden kaltaiset liikkeet, joissa missään ei ole tällähetkellä myynnissä kotimaista design-kelloa.
  • 23. Puisen kellon tuotannon aloittamiseen tarvitsen rahoituksen Rahoituksen tarve noin 13464,9 euroa joka voisi tässä taloustilanteessa olla tienattu takaisin kolmessa vuodessa, se tekee 4488,3 euroa per vuosi, eli n 375 euroa per kuukausi. Yhden design-kellon välittömät sekä välilliset valmistuskulut ovat xx euroa Välilliset kulut pitävät sisällään mm sähkö, internetyhteys, nettisivut, verkkokauppa ja kuluvista tarvikkeet kuten tulostimen muste, paperi, postimerkit, poranterät, liima ynnä muut. Puisen design-kellon ulosmyyntihinnaksi voisi tulla 189 euroa, jolloin se kattaa valmistuskulut, jälleenmyyjäliikkeiden vaatiman 30% provision ja antaa tuottoa noin xx euroa. Jos myyn 7 kelloa kuukaudessa, saan tuottoa n. 441 euroa/kk jolloin toimintani kattaisi kuluni ja ajanmyötä muuttuisi kannattavaksi.
  • 24. Työvälineet Minulla on omasta takaa tietokone sekä kokoamistyössä tarvittavat välineet suuria tuotantotyökaluja lukuunottamatta. Ainoat välineet jotka minun pitää hankkia on pylväsporakone jossa pitkä varsi esim tämä http://www.koneita.com/porakoneet/porakone_4119A.htm 4119A / 25 Tarjoushinta 585 €sis. alv, että saan kelloon reunoihin tulevat reijät porattua sekä koneruuvipenkki esim tämä http://www.motonet.fi/fi/tuote/801016/Koneruuvipenkki- 150mm 27,90e sis alv, jolla saan kellon kiinnitettyä poraamisen ajaksi alustaan, sekä kaiverruskone jolla saan leikattua puukellon muodot sekä kaiverrettua tuntimerkinnät ja koneiston kolon, tämä maksaa noin 9020 euroa ja sisältää koulutuksen http://www.an-cadsolutions.fi/fi/roland-mdx-40a-cnc-jyrsinkone Suomalainen yritys joka pystyy toimittamaan pieniäkin määriä vaneria leikattuna on xxx
  • 25. Investointilaskelma Käyttöpääomaa tarvitsen työvälineisiin, alkumainontaan, esitteisiin, yrityksen perustamiskuluhin, tuotemerkin rekisteröimiseen ja tuotteiden mallisuojaamiseen Pylväspora ja poraruuvipenkki, jotka mainittu edellä 612,9e Yksityisen elinkeinoharjoittajan yrityksen perustamisilmoitus 105 euroa 100 kappaletta kelloja varastoon, valmistuskustannukset 100 koneistoa toimitettuna 470 euroa, sadat viisarit 200e, jyrsin (n9020e sis koulutus) tarvitsen vaneria 100 kelloa varten 5 neliömetriä leikattuna 20x25cm paloihin, vaneri maksaa noin 25e/neliömetri, ja neliömetristä saa 20 kelloa, eli noin 100euroa vanerit plus niiden sahaus ja rahti, uskoisin selviäväni 200 eurolla.
  • 26. Nahkaa tuntimerkeiksi joihinkin malleihin neliömetri toimitettuna n. 100 e xxx Ruostumatonta terästä tuntimerkkeihin joihinkin malleihin mitat/levy 1,0 x 1000 x 2000 160e xxx Puunapit joihinkin malleihin tuntimerkeiksi pystyn leikkaamaan kaiverruskoneellani 1000 trifold esitettä 230e sis alv Mainostusta netissä ja lehdissä (netti 500e, lehdet 1000e) Tavaramerkin rekisteröinti Suomeen 215e, kansainvälisesti (Madridin pyötäkirja) WIPO 155e (antaa yritykselle aineetonta pääomaa sekä suojaa yritystä, nostaa yrityksen brändiarvoa) Iskulauseen suojaaminen ”xxx 215e, kansainvälisesti (Madridin pyötäkirja) WIPO 155e
  • 27. Kellon mallioikeuden suojaaminen, hakemusmaksu 200e + luokkamaksu jokaiselta tavaraluokalta ensimmäisen jälkeen 55e, kellot suojataan kahteen tavaraluokkaan Luokka 10-01 Seinä-, pöytä- ja herätyskellot sekä Luokka 11-02 Koriste- esineet, pöytä-, uuni ja seinäkoristeet, kukkamaljakot ja -ruukut. domain nimen rekisteröinti 29euroa sekä kotisivutila 36euroa/vuosi ja domain nimen ylläpito 12e/vuosi (tehty jo) Rahoituksen tarve kaikkiaan 13464,9 euroa
  • 28. Tällä hetkellä asiakkaita on yksittäiset lähialueilla asuvat sisustuksesta kiinnostuneet yksityishenkilöt (sisustajat ja lahjanostajat) sekä yritykset (yksilöidyt yrityslahjat). Myyn tuotteitani verkkokaupassani sekä kahdessa salolaisessa sisustusliikkeessä. Pääkohderyhmäni ovat hyvätuloiset, laatutietoiset naiset, sekundaarinen kohderyhmäni kaikki laadukkaasta sisustustavarasta kiinnostuneet sekä arvolahjaa etsivät henkilöt. Pontentiaalisia asiakkaita ovat laadukasta merkkitavaraa myyvät liikkeet kuten sisustus- ja lahjaliikkeet, designshopit, potentiaalisia asiakkaskuntaani ovat 20-50 vuotiaat varakkaammat naiset. Päästäkseni pontentiaalisille markkinoille minun pitää mainostaa ja markkinoida tuotteitani ja saada potentiaaliset asiakkaat tietoisiksi tuotteistani sekä tehdä tuotteeni potentiaalisen asiakkaan silmissä haluttavaksi, mainoskohteita mm. sisustuslehdet, sekä häälehdet, internet mainonta.
  • 29. -Alustava kilpailijaselvitys tietää mitä tietoja kilpailijaselvityksessä etsitään tuntee menetelmiä tehdä ja ohjeistaa kilpailijaselvitykset huomioiden patentti- informaation kilpailijatiedon lähteenä ymmärtää miten kilpailijaselvitksen tulosta voi hyödyntää tuotekehitystyössä ja myöhemmin liiketoiminnassa
  • 30. Kilpailijoita on pilvin pimein kellomarkkinoilla, on myös kelloja joita pystyy painamaan valokuvista nämä kellot tulevat usein ulkomailta ja ovat laadullisesti heikkoja (olen tilannut kaksi koekappaletta, joista toisen koneisto oli liimattu vinoon ja kello roikkui seinässä vinossa) Kelloja on myös mahdotonta yksilöidä, numerot ovat aina samanlaisia, minun kelloillani on laatutakuu sekä ne ovat täysin räätälöitävissä asiakkaan toiveiden mukaisesti. Lisäksi muilla painettavien kellojen kuvan säilymiselle ei ole mainittu mitään takeita, minun kelloissani kuva säilyy lähestulkoon ikuisesti ja kuvan värien haalistomattomuudelle/muuttumattomuudelle annan vuoden takuun.
  • 31. Kauniita sisustuskelloja on saatavilla muutamalla kympillä ja pelkällä kauniilla ulkonäöllä en pysty näiden kanssa kilpailemaan. Kotimaisilla design-kellojen markkinoilla on kelloja muutamalta kellonsuunnittelijalta, jotka ovat kaksi tanskalaista miestä sekä amerikkalainen mies, heidän kellonsa ovat varsin kliinisiä, suurin osa valkoisia, kaikki pyöreitä, melko pelkistettyjä ja kaikki suunnilleen saman näköisiä. http://www.finnishdesignshop.fi/sisustus-kellot-c-895_945.html Mitkään heidän suunnittelemistaan kelloista ei loista erilaisuudella, erikoisuudella eikä varsinkaan luonnonmukaisuudella, nämä kaikki piirteet löytyvät minun suunnittelemastani puisesta kellosta, sen lisäksi, että olen suomalainen nais-suunnittelija, jolla voi olla arvoa täällä kotimaassa sekä ulkomailla.
  • 32. Minun valttini tuotteissani on nimenomaan yksilöllisyys sekä kotimainen käsityö (alumiinikello), sekä luonnonmukaisuus ja erikoinen suomalainen muotoilu (puukello prototyyppi), suuntaan siis tuotteeni ostajille jotka arvostavat näitä piirteitä hintaa enemmän. Minun pitäisi pystyä mainostamaan tuotteitani, jotta saisin niille näkyvyyttä. Tällähetkellä olen suht tuntematon tekijä, joista asiakkailla ei ole tietoa.
  • 33. -Alustava tekniikan tason tai tarjonnan selvitys osaa tarvittaessa tehdä tai ohjeistaa tekniikan tason tai tarjonnan selvitykset huomioiden patentti-informaation teknisen tiedon lähteenä ymmärtää miten tekniikan tason tai tarjonnan selvitystä voi hyödyntää tuotekehitystyössä
  • 34. Tällä hetkellä myyn tuotteitani verkkokaupassani sekä kahdessa salolaisessa sisustusliikkeessä. Minun pitäisi saada lisää jälleenmyyjiä tuotteilleni, muttei kukaan halua ottaa tuntemattoman suunnittelijan tuotteita myyntiin, jotta saan tuotteitani myyntiin paremmin, minun pitää ensin mainostaa niitä ja saada ihmiset kiinnostumaan niistä.
  • 35. Alustava materiaaliselvitys osaa tarvittaessa tehdä tai ohjeistaa materiaaliselvityksen tietää mistä materiaalitietoja löytää ja miten niitä voi hyödyntää ymmärtää eri materiaaline ominaisuuksien vaikutuksen tuotekehitystyön suunnitteluun.
  • 36. Olen selvitellyt alumiinipainatuksen hintaa Suomessa, sillä haluan tuottaa painatuksen Suomessa. Lightpress josta otan tällä hetkellä painatuksen oli aluksi ainoa tällaista painatusta tekevä firma Suomessa, nyt näitä firmoja on jo kolme, mutteivät nämä kaksi muuta pysty kilpailemaan Lightpressin tarjoaman hinnan kanssa. Tämä kuumapuristusmenetelmä on ainoa tapa millä saadaan tällainen tuote tuotettua, vaihtoehtoisia painatusmenetelmiä on vaikka millä mitalla, muttei niistä yksikään ole vastaava, eikä lähelläkään näin upea. Kellojen koneistot tilaan suomalaiselta jälleenmyyjältä, koneet ovat saksalaisia enkä ole löytänyt mitään muuta jälleenmyyjää joka pystyisi nämä minulle toimittamaan edullisemmin.
  • 37. Puisen kellon tuottamisessa olen ollut yhteydessä vaneria vesileikkauksella leikkaaviin yrityksiin , kellojen leikkaus sadalla kappaleelle tulee maksamaan yli 2000 euroa toimitettuna minulle, tästä leikatusta kellosta minulle jää vielä itselleni porattavaa sekä kaiverrusta aika paljon, siksi olen ottanut selvää, että voisin itse hankkia laitteen jolla saan sekä leikattua, että kaiverrettua kellon kokonaan itse, lisäksi voisin valmistaa niitä myös puusta enkä pelkästään vanerista, tällainen laite koulutuksineen maksaa noin 9000 euroa.
  • 38. -Turvallisuuselvitys tietää mitä asioita turvallisuuselvitys käsittelee osaa arvioida oman projektinsa turvallisuuselvityksen tarpeen osaa tarvittaessa tehdä tai ohjeistaa turvallisuuselvityksen
  • 39. Alumiinikellojen turvallisuus Turvallisuusselvitys, alumiinikellojen osalta, jokainen kello on tehty valokuvateoksesta jonka tekijänoikeus on minulla mikäli kellossa käytetään minun ottamaani kuvaa, jos kelloon halutaan asiakkaan kuva, pitää asiakkaan olla kuvan tekijänoikeuksien haltija. Valmistuksessa pitää noudattaa varovaisuutta sillä leikattu alumiini on terävää ja porattaessa on vaarana, että alumiini lähtee otteesta pyörimään jolloin voi viiltää käteen tai hioessa alumiinikappale voi lähteä otteesta ja lentää jonnekin. Suojavälineiden käyttö on suositeltavaa, etenkin hioessa tai käsiteltäessä osia asetonilla tai spraymaaleilla, hengityssuojaimen käyttö on pakollista. Hionta on suoritettava huolellisesti ettei loppuasiakkaalle koidu vaaraa tuotteen terävistä reunoista. Tuotteet olisi hyvä mallisuojata ja mahdollisesti patentoida.
  • 40. *Elinkeinotukea yrittäjälle tai ammatinharjoittajalle Elinkeinotuen tarkoitus on tukea sairaan tai vammaisen yrittäjän tai ammatinharjoittajan työn aloittamista sekä työvälineiden hankintaa. Jos sinulla on jo toiminnassa oleva yritys, voit saada tukea työvälineiden hankintaan, jos ne tulevat henkilökohtaiseen käyttöösi ja ovat sairauden tai vamman takia tarpeellisia työn suorittamisessa. Ennen tuen myöntämistä Kela arvioi, onko yritystoiminta ja työ sopivaa sairautesi tai vammasi kannalta. Lisäksi arvioidaan ammattitaitoasi kyseisessä työssä sekä yrityksen toiminta- ja menestymismahdollisuuksia. Elinkeinotuen määrä perustuu tarpeellisuus- ja kohtuullisuusharkintaan. Se on enintään 80 % hyväksytystä kustannusarviosta. Suurin mahdollinen elinkeinotuki on 17 000 euroa. http://www.kela.fi/tyoikaisille_elinkeinotuki