SlideShare a Scribd company logo
1 of 1
Download to read offline
KASVISSYÖJÄT,keliaakikotjalaktoosi-into-
lerantit otetaan esimerkiksi Jokelan keit-
tiössä nykyään vastaan rutiinilla. Reagoi-
mistahelpottaase,ettämyösraaka-aineet
ovat kehittyneet.
– Esimerkiksilaktoosittomassamaidos-
sa ei ole enää samanlaista makeutta kuin
parivuottasitten.Valmistammelaktoosit-
tomina kaikki maitoa sisältävät tuotteet,
jotka pystymme, ja kaikki kastikkeet ovat
gluteenittomia, hän listaa.
– Markkinoille tulee koko ajan parem-
pia tuotteita. Hyvä gluteeniton, suolainen
tuote on todella kysytty. Puolivalmisteet
helpottavat – ja ne pystytään pitämään
erillään pakkauksissaan.
Kasvissyöjien aterioihin Jokela keksii
paljon vaihtoehtoja. Hän listaa heti kvi-
noan ja erilaiset linssit, joista annosta voi
rakentaa.
– Pitkässä kasvisruokalistassa tosin on
hankaluutena voimakkaimpien makuelä-
mysten puute. Siinä kohtaa kasvissyöjät
tuntuvat jäävän paitsioon.
Myösuskonnotkantavatkortensaruoka-
ainekekoon.Jokelankeittiöonkosher-vaa-
timustentakiahetkellisestimuuttanutvie-
rashuoneen käyttämättömään keittiöön.
– Uskonnollinen puoli ei ole ihan pik-
kuroolissa.
CAFÉ HOFFIA Hämeenlinnan keskustassa
pyörittävä Panu Kekäle pyrkii pitämään
valikoimassaainajotain,jokasopiikaikille.
– Kakuissa on aina maidoton, jauho-
ton ja munaton vaihtoehto. Pidän tätä
myös mahdollisuutena erottua, kilpai-
luvalttina.
Valtillakin on kääntöpuoli. Koska asiat
yleistyvät hitaasti, jotkut asiakkaat ovat
vierastaneet gluteenittomia leivonnaisia.
– Mielikuvaniistäon...sellainenkuivah-
ko. Esimerkiksi mutakakku on gluteeni-
ton, ja tietoon on suhtauduttu kuin kak-
ku olisi automaattisesti jotenkin pahaa,
Kekäle naurahtaa.
– Tässä on tullut ihmisille myönteisiä
yllätyksiä.
MYÖNTEISIÄ YLLÄTYKSIÄ Johanna Cata-
nikin kehottaa järjestämään. Niin tieto
ja kokemus leviävät.
– Kannattaisikin ryhtyä oman ystäväpii-
rin ruokasuurlähettilääksi ja tutustuttaa
ystävät vaikka oikein hyvään kasvisravin-
tolaan. Itselleni on käynyt kerran niin, ja
se oli hienoa.
Hänonitseollutjärjestämässärippijuh-
lia, joissa tarjottiin pelkkää kasvisruokaa.
– Juhlat onnistuivat yli odotusten. On
ehkä vielä matkaa siihen, että isoissa juh-
lissa koko menu olisi kasvisruokaa, mutta
kannustan rohkeuteen. Monet eivät vält-
tämättä vain näe uusia asioita, vaikka ne
olisivat lähiympäristössä.
IHMISET OVAT OPPINEET äänestämään ja-
loillaan. Kurja kokemus jää mieleen – ja
kantautuu nykyään kauas.
– Ruokavalioiden huomioon ottaminen
on kuitenkin tietoinen valinta. Ravinto-
la voi pärjätä hyvinkin pitkään, vaikka se
tekisi toisin, Catani muistuttaa.
– Ihmiset hakeutuvat sinne, missä on
jotain, joka heitä miellyttää. Ihminen on
aina kiinnostunut hyvästä ruoasta.
Mika Jokela toivoo, että esimerkiksi
trendiruokavalioiden noudattajat välillä
söisivät kiltisti sen, mitä keittiömestari
on suunnitellut.
– Joskus pyydetään menua, josta pitäi-
si jättää pois suurin osa raaka-aineista,
hän huokaa.
Tarjolla on ollut kahden päivän paketti,
jossa yhdistyvät ruoka ja liikunta. Kaksi
omien alojensa asiantuntijaa on suunni-
tellut sen.
– Kunsiihensittenpyydetäänmuutoksia,
tekisi mieli sanoa, että uskokaa nyt, että
tämä on mietitty juttu. Mutta on myös
hauska välillä saada palautetta, että tar-
peet oli otettu ihanasti huomioon.
Kysyntä johtaa tarjontaan, uskoo Pa-
nu Kekäle.
– En näe pahana sitä, että kun asiakkaat
rupeavatvaatimaanenemmän,ravintolan
on kehitettävä tuotevalikoimaansa. Se on
mahdollisuus ja voimavara. HÄSA
LÄHTEITÄ
6 Diabetes.fi, mtv.fi, Jukka Vornasen pro
gradu Kaswisruokaiset wegetariaanit. Kas-
vissyönnin varhaisvaiheet Suomessa vuosi-
na 1865–1910 (Turun yliopisto 2014).
Panu Kekäle isännöi Café Hoffia. Hän sanoo ruokavaliotarpeisiin vastaamisen olevan hyvä kilpailuvaltti.
LISTA
Vegaanin
Hämeenlinna
Vegaaniliitto listasi kesän alussa
verkkosivuillaan Hämeenlinnan ravinto-
lat ja kahvilat, jotka tarjoavat vegaanisia
vaihtoehtoja.
Ruokaa: kiinalaisravintolat, Om, Sa-
waddee, Topkapi, Popino, Café Kukko,
Café Hoffi.
Kahvileipää: Café Kukko, Café Kauno,
Café Hoffi, Café Laurell, Kahvi-Jussi,
Linna, Linnan pyöräverstas, Pikku
Veera.
Soijamaitokahvia: Café Laurell, Café
Kauno, Café Hoffi, Linnan pyöräverstas.
Marika Riikonen
Esimerkiksi gluteenittomat jauhot
ja soijamaito ovat kalliimpia raaka-
aineita kuin vehnäjauhot ja maito.
Toistaiseksi hinta ei näy kaikkien
ravintola-annosten hinnassa, vaikka
paineita siihen alkaa olla.
Vanajanlinnan keittiötoimenjoh-
taja Mika Jokela sanoo ravintolan-
sa vielä pidättäytyneen laskuttamas-
ta lisämaksua erityisruokavaliosta.
Hänen mukaansa jotkin ravintolat
lisäävät erityisannoksen hintaan 3–5
euroa per henkilö.
Myös Café Hoffia pyörittävä yrit-
täjä Panu Kekäle sanoo erikoisruo-
kavalioidenolevankustannusmieles-
sä ”haaste”.
– Esimerkiksi latte-kahvissa mai-
don hinta-arvo-osuus on 70 prosent-
tia.Soijamaitoonhuomattavastikal-
liimpaa kuin lehmänmaito tai lak-
toositon lehmänmaito, hän antaa
esimerkin.
Erityisruokavalio on myös ikäryh-
mäkysymys. Iäkkäiden ruokailijoi-
den ryhmät ovat kokin näkökulmas-
ta huomattavasti ”helpompia” kuin
nuorten.
– Eläkeläisryhmillä ei ole juuri mi-
tään rajoitteita, miehet sanovat kuin
yhdestä suusta.
Ruokavalio
voi siirtyä
hintaan
Jatkuu edelliseltä aukeamalta
SUNNUNTAINA 14. KESÄKUUTA 2015 HÄMEEN SANOMATB4 SUNNUNTAI

More Related Content

Viewers also liked (7)

Tennis Breaks and Holidays
Tennis Breaks and HolidaysTennis Breaks and Holidays
Tennis Breaks and Holidays
 
Mojahed Halaiqah CV
Mojahed Halaiqah CVMojahed Halaiqah CV
Mojahed Halaiqah CV
 
Hämeen Sanomat, 14.6.2015, Just-liite, sivu 1
Hämeen Sanomat, 14.6.2015, Just-liite, sivu 1Hämeen Sanomat, 14.6.2015, Just-liite, sivu 1
Hämeen Sanomat, 14.6.2015, Just-liite, sivu 1
 
SHEFALI CHILWAL CV
SHEFALI CHILWAL CVSHEFALI CHILWAL CV
SHEFALI CHILWAL CV
 
Prob of pun agri
Prob of pun agriProb of pun agri
Prob of pun agri
 
बाघो की उभरती हुई आबादी
बाघो की उभरती हुई आबादीबाघो की उभरती हुई आबादी
बाघो की उभरती हुई आबादी
 
GARAGE DOOR REPAIRS MELBOURNE
GARAGE DOOR REPAIRS MELBOURNEGARAGE DOOR REPAIRS MELBOURNE
GARAGE DOOR REPAIRS MELBOURNE
 

More from Panu Kekäle

130118 Tiedote: Katisten Kartanon ravintola auki yksittäisasiakkaillekin
130118 Tiedote: Katisten Kartanon ravintola auki yksittäisasiakkaillekin130118 Tiedote: Katisten Kartanon ravintola auki yksittäisasiakkaillekin
130118 Tiedote: Katisten Kartanon ravintola auki yksittäisasiakkaillekin
Panu Kekäle
 

More from Panu Kekäle (20)

150912 Hämeen Sanomat
150912 Hämeen Sanomat150912 Hämeen Sanomat
150912 Hämeen Sanomat
 
Yhteismarkkinointi Hämeenlinna 2015
Yhteismarkkinointi Hämeenlinna 2015Yhteismarkkinointi Hämeenlinna 2015
Yhteismarkkinointi Hämeenlinna 2015
 
131114 Leena Gröönroos Etelä-Suomen matkailun yhteisiä teemoja rakentamassa
131114 Leena Gröönroos Etelä-Suomen matkailun yhteisiä teemoja rakentamassa131114 Leena Gröönroos Etelä-Suomen matkailun yhteisiä teemoja rakentamassa
131114 Leena Gröönroos Etelä-Suomen matkailun yhteisiä teemoja rakentamassa
 
Matkailun teemakahvit 14.11.2013, Kari Halonen (Toolbox Travel)
Matkailun teemakahvit 14.11.2013, Kari Halonen (Toolbox Travel)Matkailun teemakahvit 14.11.2013, Kari Halonen (Toolbox Travel)
Matkailun teemakahvit 14.11.2013, Kari Halonen (Toolbox Travel)
 
Hämeenlinnan ja seudun matkailullinen tapahtumastrategia ja toimenpideohjelma...
Hämeenlinnan ja seudun matkailullinen tapahtumastrategia ja toimenpideohjelma...Hämeenlinnan ja seudun matkailullinen tapahtumastrategia ja toimenpideohjelma...
Hämeenlinnan ja seudun matkailullinen tapahtumastrategia ja toimenpideohjelma...
 
130919 Hämeen Sanomat: Aulangon uuden johtajan, Marko Sylvelinin haastattelu
130919 Hämeen Sanomat: Aulangon uuden johtajan, Marko Sylvelinin haastattelu130919 Hämeen Sanomat: Aulangon uuden johtajan, Marko Sylvelinin haastattelu
130919 Hämeen Sanomat: Aulangon uuden johtajan, Marko Sylvelinin haastattelu
 
130829 Hämeen Sanomat: Vieraat vähenivät vauhdilla
130829 Hämeen Sanomat: Vieraat vähenivät vauhdilla130829 Hämeen Sanomat: Vieraat vähenivät vauhdilla
130829 Hämeen Sanomat: Vieraat vähenivät vauhdilla
 
110716 Hämeen Sanomat, maakuntajohtaja Juhani Hongan kolumni
110716 Hämeen Sanomat, maakuntajohtaja Juhani Hongan kolumni110716 Hämeen Sanomat, maakuntajohtaja Juhani Hongan kolumni
110716 Hämeen Sanomat, maakuntajohtaja Juhani Hongan kolumni
 
130825 Hämeen Sanomat: Hiipuuko matkailun vetovoima? Maakuntajohtaja Timo Rei...
130825 Hämeen Sanomat: Hiipuuko matkailun vetovoima? Maakuntajohtaja Timo Rei...130825 Hämeen Sanomat: Hiipuuko matkailun vetovoima? Maakuntajohtaja Timo Rei...
130825 Hämeen Sanomat: Hiipuuko matkailun vetovoima? Maakuntajohtaja Timo Rei...
 
130719 Hämeen Sanomat: yöpyvät matkailijat eivät päädy Hämeenlinnaan
130719 Hämeen Sanomat: yöpyvät matkailijat eivät päädy Hämeenlinnaan130719 Hämeen Sanomat: yöpyvät matkailijat eivät päädy Hämeenlinnaan
130719 Hämeen Sanomat: yöpyvät matkailijat eivät päädy Hämeenlinnaan
 
130707 Hämeen Sanomat, Antin pakina
130707 Hämeen Sanomat, Antin pakina130707 Hämeen Sanomat, Antin pakina
130707 Hämeen Sanomat, Antin pakina
 
130704 Hämeen Sanomat: varhain alkaneen leirintäkauden huippu lähestyy
130704 Hämeen Sanomat: varhain alkaneen leirintäkauden huippu lähestyy130704 Hämeen Sanomat: varhain alkaneen leirintäkauden huippu lähestyy
130704 Hämeen Sanomat: varhain alkaneen leirintäkauden huippu lähestyy
 
130704 Hämeen Sanomat kysyy aiheellisesti, onko Hämeenlinnassa leirintäaluetta?
130704 Hämeen Sanomat kysyy aiheellisesti, onko Hämeenlinnassa leirintäaluetta?130704 Hämeen Sanomat kysyy aiheellisesti, onko Hämeenlinnassa leirintäaluetta?
130704 Hämeen Sanomat kysyy aiheellisesti, onko Hämeenlinnassa leirintäaluetta?
 
130703 Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset: MEK:in Jari Ahjoharjun haastattelu
130703 Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset: MEK:in Jari Ahjoharjun haastattelu130703 Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset: MEK:in Jari Ahjoharjun haastattelu
130703 Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset: MEK:in Jari Ahjoharjun haastattelu
 
130609 Hämeen Sanomat ja Hämeen Matkailun analyysiä
130609 Hämeen Sanomat ja Hämeen Matkailun analyysiä130609 Hämeen Sanomat ja Hämeen Matkailun analyysiä
130609 Hämeen Sanomat ja Hämeen Matkailun analyysiä
 
130601 Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset: Viitamäen haastattelu ja Karppisen analyysi
130601 Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset: Viitamäen haastattelu ja Karppisen analyysi130601 Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset: Viitamäen haastattelu ja Karppisen analyysi
130601 Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset: Viitamäen haastattelu ja Karppisen analyysi
 
121118 Hämeen Sanomat: Mestarit myllyssä
121118 Hämeen Sanomat: Mestarit myllyssä121118 Hämeen Sanomat: Mestarit myllyssä
121118 Hämeen Sanomat: Mestarit myllyssä
 
130313 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset, Mervi Käki
130313 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset, Mervi Käki130313 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset, Mervi Käki
130313 Hämeenlinnan Yrittäjäuutiset, Mervi Käki
 
130730 Tiedote: Jaguar Land Rover Snow & Ice 2014
130730 Tiedote: Jaguar Land Rover Snow & Ice 2014130730 Tiedote: Jaguar Land Rover Snow & Ice 2014
130730 Tiedote: Jaguar Land Rover Snow & Ice 2014
 
130118 Tiedote: Katisten Kartanon ravintola auki yksittäisasiakkaillekin
130118 Tiedote: Katisten Kartanon ravintola auki yksittäisasiakkaillekin130118 Tiedote: Katisten Kartanon ravintola auki yksittäisasiakkaillekin
130118 Tiedote: Katisten Kartanon ravintola auki yksittäisasiakkaillekin
 

Hämeen Sanomat, 14.6.2015, Just-liite, sivu 4

  • 1. KASVISSYÖJÄT,keliaakikotjalaktoosi-into- lerantit otetaan esimerkiksi Jokelan keit- tiössä nykyään vastaan rutiinilla. Reagoi- mistahelpottaase,ettämyösraaka-aineet ovat kehittyneet. – Esimerkiksilaktoosittomassamaidos- sa ei ole enää samanlaista makeutta kuin parivuottasitten.Valmistammelaktoosit- tomina kaikki maitoa sisältävät tuotteet, jotka pystymme, ja kaikki kastikkeet ovat gluteenittomia, hän listaa. – Markkinoille tulee koko ajan parem- pia tuotteita. Hyvä gluteeniton, suolainen tuote on todella kysytty. Puolivalmisteet helpottavat – ja ne pystytään pitämään erillään pakkauksissaan. Kasvissyöjien aterioihin Jokela keksii paljon vaihtoehtoja. Hän listaa heti kvi- noan ja erilaiset linssit, joista annosta voi rakentaa. – Pitkässä kasvisruokalistassa tosin on hankaluutena voimakkaimpien makuelä- mysten puute. Siinä kohtaa kasvissyöjät tuntuvat jäävän paitsioon. Myösuskonnotkantavatkortensaruoka- ainekekoon.Jokelankeittiöonkosher-vaa- timustentakiahetkellisestimuuttanutvie- rashuoneen käyttämättömään keittiöön. – Uskonnollinen puoli ei ole ihan pik- kuroolissa. CAFÉ HOFFIA Hämeenlinnan keskustassa pyörittävä Panu Kekäle pyrkii pitämään valikoimassaainajotain,jokasopiikaikille. – Kakuissa on aina maidoton, jauho- ton ja munaton vaihtoehto. Pidän tätä myös mahdollisuutena erottua, kilpai- luvalttina. Valtillakin on kääntöpuoli. Koska asiat yleistyvät hitaasti, jotkut asiakkaat ovat vierastaneet gluteenittomia leivonnaisia. – Mielikuvaniistäon...sellainenkuivah- ko. Esimerkiksi mutakakku on gluteeni- ton, ja tietoon on suhtauduttu kuin kak- ku olisi automaattisesti jotenkin pahaa, Kekäle naurahtaa. – Tässä on tullut ihmisille myönteisiä yllätyksiä. MYÖNTEISIÄ YLLÄTYKSIÄ Johanna Cata- nikin kehottaa järjestämään. Niin tieto ja kokemus leviävät. – Kannattaisikin ryhtyä oman ystäväpii- rin ruokasuurlähettilääksi ja tutustuttaa ystävät vaikka oikein hyvään kasvisravin- tolaan. Itselleni on käynyt kerran niin, ja se oli hienoa. Hänonitseollutjärjestämässärippijuh- lia, joissa tarjottiin pelkkää kasvisruokaa. – Juhlat onnistuivat yli odotusten. On ehkä vielä matkaa siihen, että isoissa juh- lissa koko menu olisi kasvisruokaa, mutta kannustan rohkeuteen. Monet eivät vält- tämättä vain näe uusia asioita, vaikka ne olisivat lähiympäristössä. IHMISET OVAT OPPINEET äänestämään ja- loillaan. Kurja kokemus jää mieleen – ja kantautuu nykyään kauas. – Ruokavalioiden huomioon ottaminen on kuitenkin tietoinen valinta. Ravinto- la voi pärjätä hyvinkin pitkään, vaikka se tekisi toisin, Catani muistuttaa. – Ihmiset hakeutuvat sinne, missä on jotain, joka heitä miellyttää. Ihminen on aina kiinnostunut hyvästä ruoasta. Mika Jokela toivoo, että esimerkiksi trendiruokavalioiden noudattajat välillä söisivät kiltisti sen, mitä keittiömestari on suunnitellut. – Joskus pyydetään menua, josta pitäi- si jättää pois suurin osa raaka-aineista, hän huokaa. Tarjolla on ollut kahden päivän paketti, jossa yhdistyvät ruoka ja liikunta. Kaksi omien alojensa asiantuntijaa on suunni- tellut sen. – Kunsiihensittenpyydetäänmuutoksia, tekisi mieli sanoa, että uskokaa nyt, että tämä on mietitty juttu. Mutta on myös hauska välillä saada palautetta, että tar- peet oli otettu ihanasti huomioon. Kysyntä johtaa tarjontaan, uskoo Pa- nu Kekäle. – En näe pahana sitä, että kun asiakkaat rupeavatvaatimaanenemmän,ravintolan on kehitettävä tuotevalikoimaansa. Se on mahdollisuus ja voimavara. HÄSA LÄHTEITÄ 6 Diabetes.fi, mtv.fi, Jukka Vornasen pro gradu Kaswisruokaiset wegetariaanit. Kas- vissyönnin varhaisvaiheet Suomessa vuosi- na 1865–1910 (Turun yliopisto 2014). Panu Kekäle isännöi Café Hoffia. Hän sanoo ruokavaliotarpeisiin vastaamisen olevan hyvä kilpailuvaltti. LISTA Vegaanin Hämeenlinna Vegaaniliitto listasi kesän alussa verkkosivuillaan Hämeenlinnan ravinto- lat ja kahvilat, jotka tarjoavat vegaanisia vaihtoehtoja. Ruokaa: kiinalaisravintolat, Om, Sa- waddee, Topkapi, Popino, Café Kukko, Café Hoffi. Kahvileipää: Café Kukko, Café Kauno, Café Hoffi, Café Laurell, Kahvi-Jussi, Linna, Linnan pyöräverstas, Pikku Veera. Soijamaitokahvia: Café Laurell, Café Kauno, Café Hoffi, Linnan pyöräverstas. Marika Riikonen Esimerkiksi gluteenittomat jauhot ja soijamaito ovat kalliimpia raaka- aineita kuin vehnäjauhot ja maito. Toistaiseksi hinta ei näy kaikkien ravintola-annosten hinnassa, vaikka paineita siihen alkaa olla. Vanajanlinnan keittiötoimenjoh- taja Mika Jokela sanoo ravintolan- sa vielä pidättäytyneen laskuttamas- ta lisämaksua erityisruokavaliosta. Hänen mukaansa jotkin ravintolat lisäävät erityisannoksen hintaan 3–5 euroa per henkilö. Myös Café Hoffia pyörittävä yrit- täjä Panu Kekäle sanoo erikoisruo- kavalioidenolevankustannusmieles- sä ”haaste”. – Esimerkiksi latte-kahvissa mai- don hinta-arvo-osuus on 70 prosent- tia.Soijamaitoonhuomattavastikal- liimpaa kuin lehmänmaito tai lak- toositon lehmänmaito, hän antaa esimerkin. Erityisruokavalio on myös ikäryh- mäkysymys. Iäkkäiden ruokailijoi- den ryhmät ovat kokin näkökulmas- ta huomattavasti ”helpompia” kuin nuorten. – Eläkeläisryhmillä ei ole juuri mi- tään rajoitteita, miehet sanovat kuin yhdestä suusta. Ruokavalio voi siirtyä hintaan Jatkuu edelliseltä aukeamalta SUNNUNTAINA 14. KESÄKUUTA 2015 HÄMEEN SANOMATB4 SUNNUNTAI